Kasvupaikkatyypit – metsänhoidon perusta

Erilaiset kasvupaikkatyypit ovat metsänhoidon perusta. Kasvit paljastavat, millaisella kankaalla metsäsi kasvaa. Mitä siis kertoo kevätpiippo tai käenkaali?


Kasvupaikkatyypit – metsänhoidon perusta

Erilaiset kasvupaikkatyypit ovat metsänhoidon perusta. Kasvit paljastavat, millaisella kankaalla metsäsi kasvaa. Mitä siis kertoo kevätpiippo tai käenkaali?

8.4.2015 | Teksti Annikka Selander, Anna Salminen | Kuvat Essi Kuula

Metsässä kulkeva huomaa ympäristön muuttuvan tuon tuostakin. Valoisan männikön naapurina on varjoisa kuusikko ja seuraavana vastassa on sekametsä. Eri kasvupaikoille on jo ennen suunnitelmallista metsänhoitoa kehittynyt erilaisia metsiköitä. Selitys löytyy maan viljavuudesta ja sitä ilmentävistä eri kasviyhdyskunnista.

Monet metsänuudistamiseen ja puulajivalintaan liittyvät päätökset edellyttävät, että kasvupaikan viljavuus ja puuntuotoskyky voidaan määrittää luotettavasti. Suomessa käytössä oleva kasvillisuuteen perustuva kasvupaikkaluokitus on pitkälti toistasataa vuotta vanha, mutta edelleen vertaansa vailla. Kasvupaikkaluokitukseen viitataan esimerkiksi metsänhoitosuosituksissa.

Ilmasto ja maaperä määrittävät kasvun edellytykset

Suomi kuuluu lähes kokonaan pohjoiseen havumetsä-vyöhykkeeseen, vain lounaisrannikko ja osa etelärannikosta kuuluvat lehtimetsävyöhykkeeseen.

Havumetsävyöhykkeelle on tunnusomaista metsien havupuuvaltaisuus. Pintakasvillisuudelle luonteenomaisia ovat erilaiset varvut, kuten mustikka ja puolukka, sekä sammalet ja jäkälät, jotka muodostavat usein tiheitä kasvustoja. Maaperä on melko vähäravinteinen ja maatuvien neulasten vaikutuksesta hapan. Pintakerros on turvemaista raaka-humusta. Tyypillisin maalaji on moreeni, joka on peruja viime jääkaudelta. 

Tärkeimmät kasvupaikan puuntuotoskykyyn vaikuttavat tekijät ovat ilmasto – erityisesti lämpö- ja sadeolot – ja maaperän laatu, varsinkin maan vesitalous ja ravinteisuus. Ilmasto muuttuu vähitellen siirryttäessä etelästä pohjoiseen. Maahan liittyvät tekijät vaihtelevat samallakin seudulla varsin paljon. Myös kasvillisuus muuttuu parhaillakin kasvupaikoilla sitä karummaksi, mitä pohjoisemmaksi siirrytään.

Kasvit ilmentävät kasvupaikan laatua

Jo 1700-luvulla osattiin luokittaa metsämaiden tuotoskyky paikalla kasvavan puulajin ja pintakasvillisuuden perusteella. Tieto oli hyödyllistä, kun piti valita pellonraivaukseen ja kaskeamiseen sopivat maat.

Suomalaisen metsätyyppiopin perusteet julkaisi vuonna 1909 professori A. K. Cajander. Metsätyyppiteorian perusajatus on, että kaikkien kasvilajien levinneisyyteen vaikuttavat niiden kasvupaikkavaatimukset. Kasvien välinen kilpailu karsii lajistoa, ja vain kasvupaikalle parhaiten sopivat, kilpailussa voimakkaimmat lajit jäävät jäljelle. 

Biologisesti samanarvoisille kasvupaikoille kehittyy lopulta samanlainen kasviyhdyskunta. Näin syntyneet kasvustot muodostavat metsässä melko selvärajaisia kuvioita, ja kasviyhdyskunta kertoo kasvupaikan puun-tuotoskyvyn. Luokittelun tavoitteena on tunnistaa metsät niiden puuntuoton mukaisesti. Pintakasvillisuus on tässä hyvä mittari. 

Kivennäis- eli kangasmailla erotellaan maan viljavuuden perusteella kuusi kasvupaikkatyyppiä. Kasvupaikkatyypit ovat yleisluokkia, jotka maan eri osissa tarkentuvat metsäkasvillisuusvyöhykkeittäin metsätyypeiksi. Metsäkasvillisuusvyöhykkeiden myötä myös kasvupaikan tunnistamisessa auttavat opaskasvilajit vaihtuvat etelästä pohjoiseen siirryttäessä. Etelä-Suomen lehtomaisella kankaalla menestyy käenkaali, kun taas metsätähti on runsaslukuinen pohjoisen vastaavalla kasvupaikalla. 

Lehto

Lehdot ovat maamme rehevimpiä kasvupaikkoja. Luonteenomaista kasvillisuutta ovat ruoho- ja heinäkasvit, saniaiset sekä lehtosammalet. Lehdoissa kasvaa useita puu- ja pensaslajeja. Lehdot ovat harvinaisia, koska niitä on raivattu pelloiksi. Osa säilyneistä lehdoista on suojelualueita. Lehtoa ilmentäviä opaskasveja ovat esimerkiksi näsiä ja kevätlinnunherne. Lehtomainen kangas

Lehtomaisilla kankailla on runsaasti ruoho- ja heinä-kasvillisuutta, mutta varvut ovat runsaampia kuin lehdoissa. Kuusi on vallitseva puulaji, mutta myös lehtipuut kasvavat hyvin. Lehtomaisella kankaalla tyypillisiä kasveja ovat esimerkiksi käenkaali ja nuokkuhelmikkä.

Tuore kangas

Tuoreet kankaat ovat varpu-valtaisia kankaita, joiden sammalkerros on peittävä ja yhtenäinen. Etelä-Suomessa valtavarpu on mustikka, Pohjois-Suomessa myös puolukka. Kuusi, mänty ja koivu menestyvät tällä kasvupaikalla. Tuoreella kankaalla kasvavia kasveja ovat esimerkiksi metsäkurjenpolvi ja metsäkerrossammal. 

Kuivahko kangas

Sammalet muodostavat yhtenäisen pohjakerroksen. Varvikko koostuu puolukasta, kanervasta ja mustikasta. Jäkälää esiintyy pieninä laikkuina. Mänty on yleisin puulaji, mutta myös kuusta ja lehtipuita esiintyy. Kuivahkolla kankaalla kukkii esimerkiksi kevätpiippo. 

Kuiva kangas

Kuivat kankaat ovat jäkälä- ja varpu-kankaita. Varvikko on kanerva-, puolukka- ja variksenmarjavaltaista. Puulaji on mänty. Kanerva on karujen kasvupaikkojen indikaattori ja yleinen koko maassa. 

Karukkokangas

Karukkokankaat ovat jäkäläkankaita, joille on ominaista lähes yhtenäinen jäkäläpeite ja muun kasvillisuuden niukkuus. Karukkokankaiden puulaji on mänty. Palleroporonjäkälä on yleinen karukkokankailla. 

 

Sanasto haltuun

Kangas

Metsää kasvava maa, jossa kivennäismaata peittää humus.

Metsätyyppi

Metsämaiden luokittelu maan viljavuuden ja kasvillisuusvyöhykkeen mukaan. Maastossa metsätyyppien määrittelyssä käytetään pintakasvillisuutta. Kullakin metsäkasvillisuusvyöhykkeellä on oma metsätyyppisarjansa. Metsätyyppiluokitusta voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin vain puun tuotoksen arvioimiseen.

Kasvupaikkatyyppi

Metsämaan viljavuuden ja puuntuotantokyvyn kuvaaja, metsätyyppiä karkeampi luokittelutapa.  Metsämaat jaetaan maaperän viljavuuden ja puuntuotantokyvyn perusteella eri kasvupaikkatyyppeihin. Kangasmaiden kasvupaikkatyypit ovat lehto, lehtomainen kangas, tuore kangas, kuivahko kangas, kuiva kangas ja karukkokangas.

Opaskasvi

Kasvilaji, jota tavataan säännöllisesti ja runsaasti tietyllä, mutta ei sitä karummalla metsätyypillä. Opaskasvit ovat helposti tunnistettavia ruohoja, heiniä, varpuja ja sammalia.

Kasvupaikkatyypittely kalevalaisittain

Mäet kylvi männiköiksi,
kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi,
notkot nuoriksi vesoiksi.
noromaille koivut kylvi,
lepät maille leyhkeille,
tuomet kylvi tuortehille,
raiat maille raikkaille,
pihlajat pyhille maille,
pajut maille paisuville,
katajat karuille maille,
tammet virran vieremille.

Share/Save

Metsä siirtyi suvussa seuraaville

Harri ja Paula Viilo ovat ostaneet metsämaata ja peltoa vanhemmiltaan. Metsätilan sukupolvenvaihdosta kannattaa suunnitella ajoissa. Vaihtoehtoja siihen on useita, ja ammattilaisilta saa apua.

Avoin metsävaratieto tuo uutta metsäalalle

Avoin metsävaratieto tuo uutta metsäalalle

Yksityismetsistä kerätyt metsävaratiedot tulivat julkisiksi alkuvuodesta. Avoimen metsätiedon pohjalta on syntynyt uusia sovelluksia, joista on hyötyä puunostajille ja metsänomistajille.

Perhe lomailee ekohirsitalossa

Perhe lomailee ekohirsitalossa

Perinteiset hirsirakennukset kiinnostavat jälleen. Erityisesti loma-asuntoja valmistetaan paljon hirrestä.

Puuta sähkö- ja vetyautojen tekniikkaan

Päästöongelmien kanssa painivassa autoteollisuudessa kysytään nyt kevyitä mutta vahvoja ja kierrätettäviä materiaaleja. Nanosellulle saattaa avautua maailmanlaajuisia markkinoita.

Mielenrauhaa metsäjoogasta

Mielenrauhaa metsäjoogasta

Puun runko antaa tukea, kun on tarkoitus nostaa jalkaa ja rentoutua. Metsäjooga sopii hyvin suomalaiselle mielelle. 

Korjattu Hoitokoulu-juttu kasvupaikkatyypeistä julkaistu verkossa

20.4.2015

Painetussa Metsään-lehdessä julkaistun Hoitokoulu-jutun "Mikä tyyppi?" yksi sivu oli virheellisesti ruotsinkielinen. Juttu on luettavissa kokonaisuudessaan suomeksi verkossa.

Lakimies vastaa: Yhteismetsän edut

8.4.2015

Mitä hyötyä on yhteismetsään liittymisestä?