Hirveästi hirviä?

Savolainen sutkautus ”suattaapi olla, että on, tai suattaapi olla, ettei ookkaan” kätkee sisälleen palan totuutta vastuun jäädessä kuulijalle. Kuten monissa muissakin yhteyksissä, mielipide riippuu siitä keneltä kysytään ja mitä arvoja mielipiteen takana korostetaan.

Maanomistajien kannalta hirvi voi tuntua viheliäiseltä kiusan-kappaleelta pureskellessaan laatutukeiksi aiottujen taimien latvat poikki tai laiduntaessaan peltoa sadonkorjuukelvottomaan kuntoon. Kaatolupamaksuista kustannettavat korvaukset kattavat osin taloudellisen menetyksen, mutta mielipahaa menetetystä työstä ei voi korvata.

Liikenneturvallisuudelle hirvi on aina riski ylittäessään teitä. Kookkaan eläimen ja muiden tiellä liikkuvien kohtaamisessa on vain häviäjiä: pahimmassa tapauksessa menetetään molempien osapuolten henki. Ainakin syntyy taloudellisia tappioita ja kustannuksia riistasilloista, tunneleista tai hirviaidoista.

Hirvikannan hoitajan ja metsästäjän näkökulmasta riittävä kanta mahdollistaa hirvien perimän, sukupuolijakauman ja jahdin laadun ylläpitämisen. Hirven metsästys voi monilla kyläkunnilla olla ainoa jäljellä oleva yhteinen kylätapahtuma huipentuessaan syksyn kohokohtaan peijaisiin majalla tai kylätalolla.

Tässä monitahoisuuden viidakossa riistahallinnon väki paikallisissa riistanhoitoyhdistyksissä ja alueellisissa riistakeskuksissa kuuntelee sidosryhmiä kaatolupamääriä suunnitellessaan. Suurempien suuntaviivojen piirtäjänä on koko valtakunnan kattava hirvikannan hoitosuunnitelma.

Lopullinen päätösvalta ja vastuu hirvikannan hoidosta on kuitenkin yksittäisellä metsästysseuralla, joka päättää oman alueensa riistakantojen hoidosta, tuntee paikalliset erityisolosuhteet ja jonka hallinnossa ovat usein mukana myös sidosryhmien edustajat.

Esko Viinanen
valtakunnallinen riistavahinkojen koordinaattori
Metsäkeskus, Julkiset palvelut