Ojitus ja vesistöt

Miten vähennetään metsäojituksen vesistölle aiheuttamia haittoja?

Soiden ja soistuneiden kankaiden ojitus ja pintavesiä poisjohtava maanmuokkaus lisäävät metsien kasvua, mutta voivat happamoittaa alapuolisia vesistöjä sekä lisätä niiden ravinne- ja kiintoaineskuormitusta.  Kaikilla ojitusalueilla tarvitaan vesiensuojelutoimia, ja eri vaihtoehdoista on valittava tarkoituksenmukaisin.

Ojien syöpymistä voidaan vähentää välttämällä ojien kaivamista kevättulvien ja runsaiden sateiden aikana, jolloin virtaava vesi irrottaa helposti maata vastakaivetusta ojasta. Humusta ja hienojakoista maa-ainesta saadaan kiinni ojien pohjille vähintään 50 metrin välein kaivettaviin lietetaskuihin sekä noin sadan metrin välein kaivettaviin tilavuudeltaan vähintään kuutiometrin lietekuoppiin. 

Ojitusalueen vesiä voidaan puhdistaa ennen vesistöön johtamista kosteikkojen, laskeutusaltaiden tai näiden yhdistelmien avulla. Kosteikot tehdään patoamalla vettä luontaisesti sopivaan maastoon. Kosteikon vesitilavuutta lisätään usein kaivamalla.

Kosteikkojen ja laskeutusaltaiden vedet johdetaan alapuoliseen vesistöön usein pintavalutuskentän avulla. Vedet saadaan tällöin suodattumaan maaperän ja kasvillisuuden läpi, veden liike hidastuu ja vedet leviävät tasaisesti laajalle alueelle. Vesi voidaan johtaa pintavalutuskentälle myös suoraan ojitusalueelta.   

Pintavalutuskentät, kosteikot ja laskeutusaltaat eivät saa olla voimakkaasti tulvivilla alueilla, koska tulvavesi huuhtoo alueelle kerrostuneen kiintoaineksen ja osittain myös maatuvan kasvillisuuden vesistöön. 

Vähintään 5–10 metriä leveä suojakaista vesistöjen varrella estää myös metsien käsittelyn aiheuttamaa kuormitusta.

Markku Remes
metsänhoidon johtava asiantuntija
Suomen metsäkeskus