Pohjois-Savossa edellytykset bioöljyjalostamoille

Metsäkeskuksen tekemän selvityksen mukaan Pohjois-Savossa voisi toimia tällä hetkellä olemassa olevien hankkeiden lisäksi 2–3 bioöljyjalostamoa.

25.9.2013

Metsäkeskuksen Pohjois-Savon alue teki keväällä maakuntaliitolle selvityksen maakunnan metsäenergiavaroista. Selvityksen mukaan Pohjois-Savossa on hyvät lähtökohdat bioöljyn lisätuotannolle: mikäli yhden bioöljyjalostamon vuosittainen raaka-aineen käyttö on noin 350 000 kuutiometriä, voisi Pohjois-Savossa toimia tällä hetkellä olemassa olevien hankkeiden lisäksi 2–3 bioöljyjalostamoa oman havukuitupuun, olemassa olevan muun metsäenergiapotentiaalin ja metsäteollisuuden sivutuotteiden hyödyntämisen ansiosta.

Bioöljyn valmistuksessa raaka-aineena käytetään metsäbiomassaa, jota valmistetaan esimerkiksi ensiharvennuksesta saatavista puutavaralajeista sekä vaneri- ja sahateollisuuden sivutuotteista.

Uusien bioöljyjalostamoiden rakentaminen Pohjois-Savoon piristäisi tehdasseutukuntien ja lähiseutujen työllisyyttä sekä metsien hoitoa ja käyttöä.

 

Share/Save

Metsävakuutus kannattaa

Metsä kannattaa vakuuttaa kaiken varalta


Väinö Miettisen pojan metsään iski mustakoro, joka vei mennessään kymmeniä hehtaareja hyvää puustoa. Onni onnettomuudessa oli laajin mahdollinen metsävakuutus. 

Metsäreportteri somettaa nuorille metsistä

Laura Halvari innostaa nuoria metsäalalle sosiaalisessa mediassa. Hän haluaa kertoa metsäasioista rennosti ja ilon kautta.

Puunostoa tunteella ja taidolla

Puunostoa tunteella ja taidolla

Metsäasiantuntija Teija Hyytiäinen-Koskinen tunnistaa laatuleimikon ja puhuu avoimesti puun hinnasta.

Kuolinpesä metsätila

Kuolinpesät tarvitsevat sysäyksen muutokseen

Metsätilojen kuolinpesien osakkaita on Suomessa tuhansia. Metsätalousinsinööriopiskelija Minttu Junnola selvitti opinnäytetyössään syitä, miksi metsätilat jäävät kuolinpesien omistukseen ja millaisia suunnitelmia niiden osakkailla on tulevaisuutta varten.

Korjattu Hoitokoulu-juttu kasvupaikkatyypeistä julkaistu verkossa

20.4.2015

Painetussa Metsään-lehdessä julkaistun Hoitokoulu-jutun "Mikä tyyppi?" yksi sivu oli virheellisesti ruotsinkielinen. Juttu on luettavissa kokonaisuudessaan suomeksi verkossa.

Lakimies vastaa: Yhteismetsän edut

8.4.2015

Mitä hyötyä on yhteismetsään liittymisestä?