Anna Rakemaa: Metsien luonnonhoitoa parannetaan luontotiedolla

Metsäluonnonhoidolla tarkoitetaan muun muassa toimia, joilla metsän monimuotoisuutta huomioidaan hakkuiden yhteydessä. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi säästöpuita ja vesistöjen varsille jätettäviä suojavyöhykkeitä, erityisen arvokkaiden elinympäristöjen huomioimista ja lahopuun säästämistä.

Erilaiset luonnonhoidon toimet ovat tulleet osaksi metsätaloutta 1990-luvulla. Keskeisiä keinoja luonnonhoidon toimeenpanossa käytännön metsien käsittelyssä ovat olleet metsäammattilaisten ja koneenkuljettajien luonnonhoitokoulutukset sekä hakkuutyön yhteydessä tapahtuvan luonnonhoidon laadun seuranta maastossa. Myös metsänomistajille on tarjottu tietoa ja osaamista luonnonhoidosta erilaisilla kursseilla ja tapahtumissa. Lisäksi uutena lainsäädäntöön vuonna 1997 tulleet metsälain 10 §:n mukaiset erityisen arvokkaat elinympäristöt kartoitettiin erillisessä maastokartoituksessa koko maassa vuoteen 2004 mennessä.

Vaikka metsien monimuotoisuuden tutkimus on tuottanut uusia painotuksia luonnonhoitoon, niin 2020-luvulle tultaessa luonnonhoidon keskeiset työkalut ovat edelleen koulutus, luonnonhoidon laadun seuranta ja metsälain 10 §-kohteista kerätyt tietoaineistot. Parin viime vuoden ajan näiden rinnalle on tullut erilaisia kaukokartoituksen sovelluksia ja luontoa kuvaavan paikkatiedon analysoinnin menetelmiä. Niillä voidaan tunnistaa arvokkaita elinympäristöjä ja metsien rakennepiirteitä sekä seurata entistä monipuolisemmin luonnonhoidon toimeenpanoa. Erilaiset metsien rakennepiirteiden, elinympäristöjen ja yksittäisten puiden tunnistamisen menetelmät ovat nyt kiivaassa kehitysvaiheessa. Nämä uudet innovaatiot tarjoavat jo pian täysin uusia vaihtoehtoja luonnonhoidon suunnitteluun ja toteutukseen.

Parempia työkaluja päätöksentekoon

Voidaankin ajatella, että kun nyt luonnonhoidon suunnittelu on nojannut suurelta osin arvokkaiden kohteiden tunnistamiseen maastossa hakkuun yhteydessä, niin jatkossa leimikon suunnittelun yhteydessä metsikön monimuotoisuusominaisuuksista olisi tarjolla ennakkotietoa ja työkaluja parhaiden vaihtoehtojen vertailuun. Näitä tietoja sekä muun muassa kohteen maaperää, vesitaloutta, puuston rakennetta ja maaston pintamallia hyödyntäen ammattilaiset voisivat toteuttaa hakkuun siten, että se entistä paremmin huomioisi yksittäisen kohteen monimuotoisuusarvot. Samat metsikön monimuotoisuutta kuvaavat tiedot olisivat myös maanomistajan käytettävissä Metsään.fi-palvelussa. 

Kaukokartoitukseen ja paikkatietoaineistoihin pohjautuva luonnonhoidon toteutus auttaa siirtämään myös hakkuiden yhteydessä tapahtuvan luonnonhoidon laadun seurannan digiaikakaudelle. Monimuotoisuustietojen mittaamista leimikoittain maastossa voidaan vähentää ja seurantatiedon kattavuutta lisätä kaukokartoitusaineistoista automaattisesti tuotettavilla tiedoilla. Tietoa luonnonhoidon onnistumisesta leimikolla voidaan kerätä nykyistä systemaattisemmin ja tiedonkeruu voi olla jatkuvaa sekä tapahtua osin jo hakkuun aikana.

Tietopohjaiseen luonnonhoidon suunnitteluun ja toteutukseen siirtyminen on suuri mahdollisuus metsien kestävälle käytölle. On tunnistettava, mitkä uusista tietoaineistoista ja analyysimenetelmistä ovat hyödyllisimpiä käytännön metsätalouden työkaluina metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Tavoitteena pitää olla, että metsäammattilaiset voivat hakkuissa keskittyä hyvän luonnonhoidon lopputuloksen aikaansaamiseen parhaan käytettävissä olevan tiedon pohjalta.