Ari Eini: Metsäkeskustelu on laajaa, mutta puhutaanko oikeista asioista?

Vuoden vaihtuessa mediat täyttyvät katsauksista kuluneeseen vuoteen. Mitkä ovat olleet vuoden 2021 merkittävimmät tapahtumat tai teemat metsäalalla? Esiin nousee kaksi asiaa ylitse muiden: luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos. 

Euroopan unioni on ottanut erittäin aktiivisen roolin molemmissa asioissa. Valmisteilla, ja osin jo päätettykin, on lukuisia säädöksiä, joilla EU kulkee eturintamassa näiden kahden haasteen kohtaamisessa. EU:lla ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa, mutta säädökset vaikuttavat monin tavoin metsien käyttöön myös Suomessa. EU-päätösten sisältö ei kaikilta osin tyydytä suomalaisia, ja siksi olisikin tärkeää kansallisesti keskustella ja pohtia, miten ne parhaiten laitetaan maassamme toimeen. 

Suomen metsien tilasta on käyty viime vuosina vilkasta keskustelua. Keskustelu kulminoituu kysymykseen siitä, onko suomalainen metsätalous ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ilmastollisesti kestävää vai ei. Haasteelliseksi keskustelun, tai väittelyn, tekee se, että kestävyyden absoluuttinen määrittely on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. 

Täsmäsuojelu parantaa suojelun tehokkuutta

Ihmisen toimet, tapahtuvatpa ne metsässä tai kaupungissa, vaikuttavat aina suoraan tai välillisesti luonnon monimuotoisuuteen. 

Suojelualueiden lisäksi pitäisi nykyistä enemmän puhua julkisuudessa myös talousmetsien luonnonhoidosta. Valtaosa metsistämme tulee jatkossakin olemaan talouskäytössä, eli uhanalaisten lajien tulevaisuus ratkaistaan talousmetsissä. Kuten julkisuudessakin on todettu, myös talousmetsistämme löytyy suojeluarvoiltaan arvokkaita ja lajirikkaita metsiä. 

Suojelun tehokkuutta voidaan parantaa kohdistamalla metsien suojelu oikeille alueille. Oikeiden alueiden lisäksi voidaan tarkastelu ja suojelu purkaa vielä pienempiin yksiköihin: kun tiedämme, mitä kriteerejä suojeltava laji tarvitsee elääkseen, voimme nykyistä paremmin myös talousmetsissä suojella ja tuottaa kyseisen lajin tarvitsemia piirteitä. Kenties tunnetuin esimerkki lukuisille lajeille tarpeellisesta elinympäristöstä on lahopuu. Suojelemalla ja tuottamalla lahopuuta voimme luoda sitä tarvitseville eliöstöille hyvän elinympäristön myös talousmetsiin ja pelastaa lahoa koivupökkelöä kotinaan pitävän lajin.

Metsäympäristöstämme kerättävää metsä- ja luontotietoa käytetään päivittäin niin taloudellisen ja ekologisen kuin sosiaalisen, kulttuurisen ja ilmastollisen kestävyyden parantamiseen. Tarvitsemme kuitenkin vielä yksityiskohtaisempaa tietoa siitä, mitkä ympäristötekijät juuri tietyllä kohteella ja juuri tietylle eliölle ovat tärkeitä. Paremman tiedon avulla voimme varmistaa eri eliöiden elinolosuhteiden säilymisen myös talousmetsissä. 

Lämpenevä ilmasto vaikuttaa metsään ja sen lajistoon

Monimuotoisuuden suojelusta ja ilmastonmuutoksesta puhutaan valitettavan harvoin samassa lauseessa. Pitäisikö? Kyllä, sillä molemmat on pakko ratkaista ja vieläpä samaan aikaan. Jos niistä puhutaan toisistaan irrallaan, voimme ajautua epäjohdonmukaisiin politiikkoihin ja toimiin: toisen ratkaiseminen lyö toista korville. 

Vielä vähemmän puhutaan siitä, miten lämpenevä ilmasto vaikuttaa metsään ja sen lajistoon. Yhtä lailla kuin metsätaloudessa pitäisi laajemmin ja syvällisemmin pohtia ja linjata tulevaisuuden puustosta, pitäisi määrittää, mitä monimuotoisuuden suojelu on lämpenevässä ilmastossa, jossa talvet lyhenevät, kesän helleaallot lisääntyvät ja sadanta kasvaa. Suojelemmeko Suomessa niitä lajeja, jotka ovat sopeutuneet aiemmin vallinneeseen ilmastoon, vai tulevaisuutta ajatellen niitä, jotka menestyvät ilmaston lämmetessä ja elinolosuhteiden muuttuessa? Haluammeko suojella tulokaslajeja samalla tarmolla kuin kotoperäisiä lajeja?

Kannaltaan vahvistuneiden uhanalaisten lajien kohdalla usein muistutetaan, että monet lajeista hyötyvät ilmaston lämpenemisestä. Yhtä lailla meillä on lajeja, jotka kärsivät ilmaston lämpenemisestä. Esimerkiksi valkoturkkinen metsäjänis lumettomassa mustassa joulukuisessa metsässä on helppo saalis riippumatta siitä, liikkuuko se suojelualueella vai talousmetsässä. 

Kompleksisiin kysymyksiin on harvoin yksinkertaisia vastauksia

Keskustelematta on myös, miten suhtaudumme suojelualueilla tapahtuviin metsätuhoihin. Maassa on jo muutamia esimerkkejä yksittäisistä kirjanpainajatuhoista, joissa valtio on korvannut yksityiselle maanomistajalle suojelualueelta hänen metsäänsä levinneen hyönteistuhon. Mutta olemmeko valmiit hyväksymään mahdolliset tuhansien hehtaarien hyönteistuhot vaikkapa Sipoonkorven kansallispuistossa, vaikka ne rajoittuisivat vain puiston alueelle? Pidämmekö kiinni siitä, että tiukasti suojelluilla alueilla ihmistoiminta ei saa häiritä alueiden luonnollisia ekologisia prosesseja? 

Suomalaisessa metsäkeskustelussa on riittävästi laajuutta, mutta syvyyttä voisi olla nykyistä enemmän. Hyvä alku EU-päätösten toimeenpanolle voisi olla oikeiden kysymysten löytäminen ja yhteisen tavoitetilan määrittely. Käsissämme on kompleksisia haasteita, joihin ei ole yksinkertaisia vastauksia.