Miia Saarimaa: Avoimen tiedon puute on uhka petolintujen pesimärauhalle

Lintujen pesimäaika on meneillään – se ajoittuu eri puolilla Suomea pääasiassa huhtikuun puolivälin ja heinäkuun lopun väliselle ajalle. Lintujen pesinnän kannalta otollisissa elinympäristöissä hakkuut tulisi suunnitella siten, että niiden vaikutukset pesintään ovat mahdollisimman vähäisiä.

Suurten petolintujen, kuten merikotkan, pesät ja pesäpuut, jotka ovat säännöllisesti käytössä ja selvästi nähtävissä, ovat luonnonsuojelulain 39 §:n nojalla rauhoitettuja. Lisäksi metsäsertifioinneissa (PEFC, FSC) edellytetään suurten petolintujen huomioimista riittävällä tavalla. Muiden petolintujen, esimerkiksi kanahaukkojen, pesien ja pesimäympäristön huomioon ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja metsänomistajan valintoihin. Metsänomistaja voi myös metsäsuunnittelun yhteydessä päättää jättää jonkun tietyn kuvion kokonaan hakkuiden ulkopuolelle. 

Petolintujen huomioiminen hakkuiden suunnittelussa on mahdollista, jos tiedot pesäpuiden sijainnista ovat tiedossa. Tunnetut pesäpuut onkin tavallisesti merkitty maastoon suojelua osoittavilla kylteillä. Maastoon merkitseminenkään ei valitettavasti aina riitä turvaamaan tiedossa olevaa pesäpuuta. Tiedot uusista pesistä eivät kulkeudu saumattomasti hakkuiden toteuttajille ja maanomistajille. 

Askelia avoimempaan suuntaan

Koska kaikki petolinnut ovat rauhoitettuja, niiden pesätiedot ovat arkaluontoista tietoa, jonka päätyminen vääriin käsiin voi vaarantaa lajien suojelun. Tämän takia harvinaisimpien ja uhatuimpien lajien tarkka paikkatieto, eli sensitiivinen tieto, luovutetaan vain määriteltyjen viranomaisten ja tahojen käyttöön.  Petolintujen pesiä koskeva tieto ei siis ole automaattisesti kaikkien saatavilla.

Viime vuosina on kuitenkin otettu askelia avoimempaan suuntaan. Metsänomistajat ovat voineet nähdä hiirihaukan, mehiläishaukan ja kanahaukan pesien sijainnin Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelussa huhtikuusta 2019 lähtien. Metsäalan toimijat näkevät pesätiedot niiltä metsätiloilta, joihin heillä on maanomistajilta suostumus. Syksystä 2020 lähtien on lisäksi valmisteltu käytäntöä, jolla merikotkan, maakotkan ja kalasääsken pesätiedot saataisiin Metsäkeskuksen käyttöön.

Tällä tavalla jaettu tieto petolinnuista parantaa mahdollisuuksia suunnitella hakkuut siten, että pesimärauha säilyy. Ongelmana on, että naapuritiloilla sijaitsevat pesäpuut voivat jäädä suunnitelmissa huomioimatta, koska niitä ei maanomistaja Metsään.fi-palvelussa näe. Mikäli tiedot petolintujen pesäpuista ja käytön rajoitteet olisivat jo ennakolta tiedossa, vältyttäisiin sellaisten suunnitelmien laadinnalta, joita ei voida toteuttaa tai joita joudutaan muuttamaan jälkikäteen merkittävällä tavalla. 

Onko ennakkovalvonta paras toimintamalli?

Avoimen tiedon puute on suurin petolintujen pesimärauhaa uhkaava tekijä tänä päivänä. Lajien esiintymätietojen salassapito yleisenä periaatteena uhkaa myös kaikkien muiden sensitiiviseksi määriteltyjen lajien, kuten jokihelmisimpukan eli raakun suojelua. Siinä missä raakun elinympäristölle haitallista toimintaa on vaikeahkoa määritellä, on petolintujen puiden ympärille suhteellisen helppoa määrittää vyöhykkeet, joilla käsittely on ehdottomasti rajoitettua.

Olisiko siis aika tarkastella asioita uudesta näkökulmasta? Onko ennakkovalvonta petolintujen osalta paras toimintamalli? Voitaisiinko petolintujen pesät huomioida nykyistä paremmin, jos tiedot olisivat avoimesti metsänomistajien ja toimijoiden saatavilla ja ohjeet pesien huomioimiseen olisivat selvät?

On paikallaan pohtia, milloin ennakkovalvonta suojaa parhaiten lajia, ja milloin taas avoimet aineistot ja selvät ohjeet edistävät lajien elinympäristöjen säilymistä tehokkaimmin.