Päivi Mäki: Mikä virka säästöpuilla on?

Talousmetsien luonnonhoito koostuu toimenpiteistä, joilla turvataan luonnon monimuotoisuutta ja vesien tilaa puuntuotannon ja metsien muun käytön rinnalla. Tässä tarkoituksessa metsiin muun muassa jätetään säästöpuita, lisätään lahopuuta, huolehditaan lehtipuuosuudesta, jätetään suojavyöhykkeitä vesistöjen ja pienvesien varsille, rajataan luontokohteita käsittelyn ulkopuolelle ja jätetään riistatiheikköjä. Tämä on nykypäivän arkimetsänhoitoa.  

Kun puhutaan luonnonhoidosta, monelle meistä ensimmäisenä mieleen tulevat säästöpuut.  Säästöpuut ovat kuuluneet metsissämme luonnonhoidon keinovalikoimaan jo 1990-luvulta lähtien. Pohditaanpa hiukan, miksi niitä jätetään metsiin ja onko sillä väliä, millaisia puita jää.  

Säästöpuista muodostuu eri-ikäistä ja -laatuista puuta 

Säästöpuut jätetään metsään pysyvästi eli niiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään. Ajan mittaan näistä muodostuu monille metsälajeille elintärkeää kuollutta ja lahonnutta puuta. Valtaosa lahopuusta riippuvaisista lajeista on sieniä ja hyönteisiä, mutta myös kolopesijät tarvitsevat pystyyn kuolleita puita ja pökkelöitä. Lajit ovat vaateliaita, joten osa niistä tarvitsee pystypuuta, osa maapuuta, osa järeää ja osa pienempää puuta. Myös palaneella puulla on kysyntää.

Jotta lajiston pärjääminen ja lahopuujatkumo voidaan turvata, metsässä tulisi olla eri lahoamisasteista lahopuuta eri puulajeista. Niiden tulisi myös säilyä ehjänä metsätalouden toimenpiteissä. Hakkuussa pystyyn jätettyjen säästöpuiden kaatuminen tuulessa ei haittaa, vaan ne ajavat edelleen asiansa säästöpuustona muuttuen ajan kanssa arvokkaaksi lahopuuksi. Pystyyn kuollut yksittäinen puu tai maassa makaava lahonnut puu, varsinkaan lehtipuu, ei ole metsälle terveysriski. 

Säästöpuita tulisi jättää kaikissa hakkuissa, niin päätehakkuussa kuin harvennuksissa. Viime vuosina tekopökkelöt, eli 2-5 metriin katkotut korkeat kannot, ovat yleistyneet hakkuualoille. Niillä saadaan nopeasti lisättyä lahopuun määrää. 

Säästöpuiksi olisi hyvä jättää eri puulajeja. Etenkin järeät haavat ovat monimuotoisuuden aarreaittoja. Raidat, lepät, tuomet ja yksittäiset jalot lehtipuut kannattaa jättää hakkaamatta. Usein taloudellisesti vähempiarvoiset puut ovat niitä monimuotoisuuden kannalta arvokkaita. 

Ennen kuin metsäkone ajaa paikalle, on myös hyvä pohtia säästöpuiden sijoittelua. Jos mahdollista, säästöpuut on hyvä keskittää ryhmiin. Silloin ne on helpompi huomioida tulevissa metsätöissä. Säästöpuuryhmiä voi metsänomistaja itse käydä merkkaamassa kuitunauhoin esimerkiksi arvokkaiden luontokohteiden yhteyteen, vesistöjen suojavyöhykkeille, kosteikkopainanteisiin, kivikkoihin tai muihin metsänkäsittelyn suhteen haastaviin kohtiin. Myös hakkuun vaikutusta maisemaan voidaan säästöpuilla pehmentää.  

Säästöpuuryhmä jätetään puunkorjuussa koskematta eikä alustaa tule mennä myöskään raivaussahan kanssa siistimään. Näin monimuotoisuusarvojen ohella ala tarjoaa suojaa ja ravintoa esimerkiksi metsäkanalinnuille.     

Jotta eri-ikäistä ja -kokoista säästöpuuta ja lahopuuta muodostuu metsään, tulee monimuotoisuusasiaan paneutua kaikissa metsänkasvatuksen vaiheissa, ei pelkästään varttuneiden metsien hakkuualueilla. Näin metsään muodostuu lahopuujatkumoa ja monipuolisesti elinympäristöjä. Jo taimikonhoitovaiheessa voi ojanpenkalle jättää taimikkoa raivaamatta ja antaa lehtipuiden kasvaa. Samoin ensiharvennuksessa jätetään sopivia puuyksilöitä ja tulevia säästöpuuryhmän paikkoja kasvamaan tulevaisuuden säästöpuiksi ja ryhmiksi. 

Harvennuksissa huolehditaan, että lehtipuita ja esimerkiksi kaatuneita puita tai puun osia jää lahopuuksi metsään. Samoin yksittäiset, järeät puuvanhukset on hyvä jättää sijoilleen. Harvennushakkuussa säästöpuuryhmän voi merkata maastoon tekopökkelöillä. Kun uudistushakkuun aika tulee, on metsässä sitten jo valmiiksi taloudellisesti arvottomampia, mutta monimuotoisuuden kannalta hyvin arvokkaita puita. Tästähän myös metsänomistajan tilipussi kiittää. Säästöpuuasia koskee yhtä lailla jatkuvaa kasvatusta kuin tasaikäisrakenteista metsänkasvatusta.

Ota luonnonhoito puheeksi metsätyön toteuttajan kanssa  

Luonnonhoidon toimenpiteet (pois lukien metsä- ja luonnonsuojelulain mukaiset elinympäristöt ja niiden turvaamisvelvoite) eivät perustu metsälakiin, vaan ne ovat metsänomistajan vapaaehtoista panostusta luonnonhoitoon. Metsäsertifiointi toki asettaa vähimmäisvaatimuksia esimerkiksi säästöpuiden määrälle ja suojakaistojen leveydelle. 

Jokainen metsänomistaja ja metsätaloudessa työskentelevä voi vaikuttaa omalla tekemisellään siihen, kuinka luonnon monimuotoisuudesta ja vesien tilasta huolehditaan. Koneyrittäjät ry:n kyselyn mukaan metsäkoneyrittäjät kokevat luonnonhoidon toimet tärkeiksi ja he pyrkivät huomioimaan asiakkaan toiveet käytännön työssä mahdollisimman hyvin. Vaikka metsätalouden toimenpiteitä tehdään tehokkaasti, on kuljettajan ammattitaitoa lukea metsäistä mosaiikkia ja huolehtia siitä, että kohteen luontoarvot turvataan mahdollisimman hyvin.      

Tärkeätä olisikin, että metsänomistaja kertoo toiveensa luonnonhoidosta ennakkoon, jotta työn toteuttajat voivat ottaa ne huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Luonnonhoitoon kannattaa panostaa kaikkien metsänhoidon toimenpiteiden yhteydessä. Suuri osa näistä luontoarvoille tärkeistä toimista ei juurikaan vaadi taloudellista panosta, vaan hoksaamista ja pientä pohdintaa. Puuntuotannon kanssa luonnonhoito kulkee sujuvasti käsi kädessä, ja niiden tavoitteita voi toteuttaa samanaikaisesti. 

• Haluatko lukea lisää talousmetsien luonnonhoidon keinoista? Tutustu luonnonhoitotoimenpiteiden tarkistuslistaan ja neuvontatyökaluun.
• Millainen luonnonhoitaja olen -verkkokoulutus tekee tutuksi talousmetsien luonnonhoidon keinoja.