Kolme hyvää syytä kasvattaa sekametsiä
Tänä päivänä yhden puulajin kasvatuksesta on siirrytty suosimaan sekametsiä. Sekametsästä on monenlaista hyötyä eri eliölajeille ja myös metsänomistajalle.
Harvennushakkuissa tehdään valintoja kasvatettavista puista, joten tällöin on mahdollisuus vahvistaa sekametsän rakennetta.
Sekametsässä kasvaa vähintään kahta puulajia. Metsä voi olla jossain määrin sekapuustoinen, mutta varsinaisessa sekametsässä pääpuulajin osuus on korkeintaan 75 prosenttia. Viimeisimmän valtakunnan metsien inventoinnin mukaan vain 14 prosenttia metsistämme on sekä havu- että lehtipuita kasvavia sekametsiä. Näissä siis havupuuvaltaisessa metsikössä on lehtipuustoa vähintään neljännes tai toisin päin. Kuusi-mäntysekametsiä on noin kolmannes metsistämme.
Sekametsien kirjo on moninainen. Niistä voi löytyä puulajien kirjava sekoitus, kahden puulajin metsä tai vaikka kuusialikasvos koivikossa. Rehevillä kasvupaikoilla kuusen seurana pärjäävät monet lehtipuut. Karummilla mailla vaihtoehtoja on vähemmän. Vanhat opit on hyvä pitää mielessä, eli oikeat puulajit oikealle kasvupaikalle.
Sekametsien vähäinen osuus on pitkälti seurausta metsänkasvatuksen perinteistä ja puunjalostuksen kehityksestä männyn, kuusen ja koivun varassa. Tavoitetila on ollut pitkään kasvattaa yhden puulajin metsiköitä. 2000-luvulla metsänviljelyn puulajivalikoima on entisestään yksipuolistunut eli kuusettunut. Toki myös kasvupaikkojen olosuhteet asettavat rajoituksia. Esimerkiksi karuilla kankailla menestyy vain mänty.
Nykypäivänä yhden puulajin tavoittelusta on siirrytty sekametsien suosimiseen. Miksi sekametsän kasvatukseen olisi hyvä pyrkiä?
1. Sekapuustoisuus lisää metsän monimuotoisuutta
Mitä enemmän puulajeja, sitä enemmän on elinympäristöjä metsälajeille. Kullakin puulajilla on seuralaislajistonsa, johon kuuluu runsas joukko eliölajeja, jotka tarvitsevat puulajin nuoria, varttuneita, vanhoja ja kuolleita yksilöitä. Männyllä, kuusella, koivulla ja haavalla seuralaisina on kullakin parituhatta lajia, ja harvinaisemmilla puilla myös satoja. Lisäksi sadat metsälajit ovat erikoistuneet elämään tietyssä puulajissa, jolloin ne ovat riippuvaisia kyseisen puulajin puista. Näitä spesialisteja esiintyy pääpuulajeilla, mutta yhtä lailla haavalla, raidalla, lepällä, tuomella ja muilla lehtipuilla. Kolme valtapuutamme kattavat puustosta 97 prosenttia, joten harvinaisempien puulajien määrän lisäämisellä, vaikka vain yksittäisinä puina, on suuri merkitys monimuotoisuudelle.
Harvinaisemmat lehtipuut ovat yksittäisinäkin arvokkaita monimuotoisuuden kannalta.
Sekametsän kerroksellisuus ja aukkoisuus päästää valoa metsän pohjalle, mikä lisää aluskasvillisuutta ja lajikirjoa. Lehtisekapuusto lisää metsikön lintulajien määrää huomattavasti. Metsiin muodostuu monimuotoisuudelle arvokasta lehtilahopuuta, joka on kuolleen havupuun rinnalla elintärkeää tuhansille metsälajeille.
2. Sekapuustoisuus lisää tuhonkestävyyttä
Usein tuhonaiheuttajat tekevät tuhoa vain tietylle puulajille. Niinpä sekametsät kestävät tuhoja paremmin kuin yhden puulajin metsät. Jos yhteen puulajiin iskee tuho, ei koko metsikön puustoa menetetä. Puulajisekoitus myös auttaa kamppailussa tuhoa vastaan. Esimerkiksi kuusikossa lehtipuut heikentävät juurikäävän leviämistä ja männyt vähentävät tuulituhoriskiä. Kuusi-mäntysekametsä pienentää riskiä hirvituhoja vastaan. On toki metsätuhoja, jotka voivat tehdä haittaa niin lehti- kuin havupuilla.
Sekapuustoisuus on myös sopeutumista ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoksen myötä myrskytuulien odotetaan yleistyvän, talven routakausien vähenevän, kuivuus- ja toisaalta sadejaksojen yleistyvän sekä juurikääpä- ja kirjanpainajariskien kasvavan. Pintajuuriselle, herkälle kuuselle nämä kaikki ovat riskitekijöitä. Koivu ja muut lehtipuut puolestaan hyötyvät lisääntyvästä lämmöstä. Männyn arvioidaan pärjäävän entisellään tai kasvun lisääntyvän ilmaston lämmetessä.
Lehtipuut ovat hyväksi myös maaperälle. Lehtikarike vähentää maan happamuutta, se hajoaa nopeammin, lisää lahottajien toimintaa ja parantaa näin metsämaan rakennetta. Tämä on hyväksi etenkin kuusen happamoittamilla mailla. Lepät jopa lannoittavat, sillä ne lisäävät typen määrää maaperässä. Maaperän parantuneet ominaisuudet lisäävät puuston elinvoimaisuutta ja tuhonkestävyyttä. Sinällään sekametsän kasvatus ei nykytiedon mukaan juurikaan lisää eikä vähennä puuntuotosta.
Kaksijaksoisessa sekametsässä rauduskoivut kasvavat luontaisesti syntyneen kuusialikasvoksen päällä. Harvennuksessa on jätetty 200–300 koivunrunkoa hehtaarille.
3. Sekapuustoisuus lisää maisema-arvoja ja monikäyttöä
Sekametsä miellyttää meistä monen silmää. Lehtipuusekoitus tuo väriä ja vaihtelua havumetsien maisemaan. Keväisin näemme heleitä vihreän vivahteita ja syksyisin kellanoransseja eri sävyjä piristämässä tummanvihreitä havumetsiä.
Luonnontuotteiden valikoima on sekametsässä suurempi kuin yhden puulajin metsässä. Puista kerätään muun muassa koivun mahlaa, pakuria, kuusenkerkkää, männyn ja kuusen pihkaa sekä pihlajan marjoja. Kuusikossa mustikan marjasato jää laihaksi, vaikka varpuja on runsaasti. Kun kuusten seurana on mäntyjä ja lehtipuita, saadaan valoa pohjalle asti ja kasvit pääsevät nauttimaan valosta ja sadevedestä, jolloin marjojakin kehittyy enemmän. Metsäpölyttäjille lehtipuut, etenkin varhain kukkivat raidat ja pajut ovat tärkeitä. Sienilajejakin on sekametsässä runsaammin.
Sekapuustoisuus parantaa myös riistan viihtyvyyttä. Kuusi tarjoaa suojaa ja lehtipuut sekä mänty talviravintoa. Riistalle tärkeä ravintokasvi mustikka kaipaa valoa kenttäkerrokseen.
Valintoja metsänhoidossa
Käytännössä metsissämme kasvaa hyvin usein useampia puulajeja. Vaikka uudistusala istutetaan kuuselle, ilmestyy alalle luontaisesti eri lehtipuita ja männyn taimiakin. Metsänviljelyssä tehtyjen valintojen jälkeen puulajisuhteita voidaan ohjata taimikonhoidoissa ja harvennuksissa. Sekametsän kasvatuksessa on toki myös omat vaikeutensa, kuten metsänhoidon ajoittaminen puiden eri kasvurytmin mukaan.
Kuusi ja mänty kasvavat tasatahtiin sekametsänä. Yksi vaihtoehto on istuttaa kuusen taimet ja kylvää mäntyä. Sekaviljely pienentää tuhoriskiä yhden puulajin metsikköön verrattuna.
Jätä kommentti
Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.
Kommentit
Hyvä juttu
Hyvä ja aiheellinen muistutus sekametsien tärkeydestä. Nyt on vaan niin, että jos yrität saada taimetettavalle lohkolle koivua, niin pieni vastustus tulee esille - hirvet syö ja jne.. Tämä tarina tulee esille mm. metsäammattilaisten toimesta.
Kuusimetsän sisällä kasvaa laadukasta koivu, koivunsahaajat ovat kiinnostuneita juuri näistä koivusta - kasvaa pitkää vähäoksaista runkopuuta. Nykyinen "metsänhoito-oppi" ei suosi esim. kuusen ja koivun "päällekkäistä" kasvatusta, en tiedä miksi.
Laadukasta koivua halutaan myös ohutviiluvanerin tuotantoon siis sorviin. Viilun paksuus 0,15 mm.
sekapuustoinen ja aliskasvoksellinen metsänhoito ei kestä koneurakointia samoin mitä esim metsuri saisi aikaan. Vaatii tarkkoja kaatoja ja korjuuvahingot minimoitava pienillä koneilla. Toimiessaan hyvinkin tuottoisaa kasvun kannalta kun itse olen miettiniy miten esim lehtipuut luovat kosteutta ja puolivarjoa esim kuuselle. Ja sienten symbioosi puulajien runsaudessa. Metsä on kokonaisuus. Puupeltokasvatus aukkohakkuulla sopii paremmin suurten puumassojen liikutteluun.
Minusta hirviriskiä selvästi liioitellaan. Hirvi ei ole sekametsien syntymisen este. Sekametsiä syntyy hyvin, kun niiden antaa syntyä kaikkien metsänkäsittelykertojen yhteydessä. Varhaisperkausksen ja taimikonhoidon yhteydessä pitää suosia sekametsäisyyttä ja niitä tulee tehdä siten, että hirviriski minimoidaan. Koivua tulee aukoille ja istutustaimikoihinkin helposti liikaakin. Uudistamismenetelmiä on muutettava siten, että ne mahdollistavat sekametsien syntymisen. Luontaista uudistamista pitää lisätä ja viljely- sekä luontaisen uudistamisen yhdistelmiä on käytettävä metsien monimuotoisuuden lisäämiseksi. Harvennushakkuilla on myös erittäin suuri merkitys monimuotoisuuden ylläpidossa. Motokuskien on ymmärrettävä ja osattava tehdä harvennukset siten, että monimuotoisuus säilyy ja sitä ylläpidetaään. Hyviä monimuotoisia metsiä syntyy kun metsänomistajien ja metsäammattilaisten ajattelutapa muuttuu aikaisemmista uudistamis- ja hoitomenetelmistä monimuotoisemmaksi.
Sekametsä on luonnollinen metsän kasvutapa.
Kunnes sukkessio sen etelässä kuusettaa. Metsäpalot kuuluivat oleellisena osana " luonnolliseen" sekametsäisyyteen. Nyt VPK paikalla nopeasti.
Storan moto kaatoi surutta 15cm paksun raidan tien varresta. Raita ei ollut kenenkään tiellä - ei kuulemma ollut metsätaloudellista arvoa.
Kannatan sekametsätyyppiä ja olen aina tiennyt sen kestävämmän rakenteen olemassa olon. Omassa harvennetussa metsässä on useita puulajeja joista harvinaisin on kirsikkapuu. Siellä kasvaa koivua , mäntyä, kuusta , haapaa, raitaa, tammea, pajua. Tasaisesti harvennettu pohja päästää valoa kaikkialle . Odotukset ovat myönteiset uusien puiden kasvulle
Hirvi ja peuravahingot ovat paikkakuntakohtaisia,Viime metsästyskaudella kilometrin säteellä kaadettiin 9 hirveä ja peuroja vielä enemmän.11:sta peuran lauma pellolla usein havaittavissa kun metsästäjät niitä ruokkivatympäri vuoden ja nuolukiviä laittavat.RUOKKIMINEN PITÄÄ LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ KIELTÄÄ.Oman metsäni tuhot niin männyllä kuin lehtipuilla valtavat.Ei ole mitään järkeä uudistaa metsää kun kaikki muu kuin isommat kuuset tuhoutuu.
Kyllä motokuskit pitäs kouluttaa säästämään raidat ja joskus leppäkin, isot katajat, haapa ja pihlaja ovat arvokkaita luonnolle
Minusta ei ole järkevää alislasvos kuusen takia kasvattaa vain 200-300 runkoa hehtaarilla kun alun perin on istuttu 1600 tainta ajatuksen saada vanerikoivuja eikä oksikkaita kuusentaimia .
Sekametsää olisi tarkoitus kasvattaa, mutta hirvien takia sekametsän kasvattaminen on vaikeaa ja työlästä. Taimivaiheessa ja nuoressa metsässä hirville pitää kasvattaa muuta ruokaa, pihlajaa ja muuta lehtipuuta, jotta kasvatettavista puista osa jäisi ilman tuhoja. Hirvi syö isostakin koivusta ja männystä rungon ja latvan poikki. Siinä menee hukkaan vuosien mittainen taimikonhoitotyö. Hirvien häätäminen on työlästä ja hintavaakin. On laitettava
hirvinauhaa, hakattava pylväitä nauhaa varten, rakennettava hirviaitaa ja ruiskutettava myrkkyjä. Vanhemmat veivät aikoinaan metsään tuulessa paukahtelevia peltejä ja pahalle haisevia mätäneviä kaloja. - Aika homma! Paikallisen mhyn neuvo on "istuta kuusta hirvien takia".
Mielestäni ei ole asiallista että Metsäkeskus alan ammattilaisena kirjoittaa "kasvata sekametsää" ottamatta lainkaan esille mitä sekametsän kasvattamiseksi tarvitsee oikeasti käytännössä tehdä. Muutoin tietenkin tavoitetta on hyvä pitää esillä.
Hyviä kannanottoja kaikki edellä. Hirvestäjänä sekä metsänomistaja / moto kuskina kannatan sekametsäistä puusto kuvaa, kunhan hirvitiheys pidetään 3-4 hirveä / 1000 ha ei tuhot keskity vain yksityisille palstoille.
Hieno juttu ja asia järkeenkäypä. Monotonisuus on metsäteollisuuden suosiman tasaikäiskasvatuksen lieveilmiö.
Toki pitäisi myös keskustella siitä, että metsänomistaja on se, joka maksaa loppuosan ketjua, mukaan lukien "metsäammattilaiset", kustannus- ja palkkalisäykset. Puun hinta lopputuotteen hintaan verrattuna on naurettavan matala. Tukkien mitta- ja laatuvaatimusten kiristäminenkin on nielty urputtamatta. Säälittävää.
Luontainen metsä lähtee taimettamalla aukkoon koivupöheikköä. Taimikon hoitojaan itse tehneet tietävät, että koivu kasvaa havupuita nopeammin. Reitti: 1) Hieskoivu 2) Alikasvoskuusikko, joka kärsii halpakuituun menevien lahokoivujen poistossa. 3) Aukkoinen riukukuusikko 30 vuodessa. 4) Tulevissa vaiheissa korkea kuitu, ja lahomäärä kuusitavarassa.
Yksittäistä haapaa on kiva kuunnella, mutta puutavarana arvo on nolla. Parin haavan ryhmä kaadettaessa/kaatuessaan itse työntää juurivesat puolelle hehtaarille, eivätkä hirvet valitettavasti hoida hommiaan. Metsätalouden harjoittajana valikoin puulajeja, ja perunan kasvattajan listin juolavehnää. Leikkiminen sallittakoon, jos täysi tulopohja löytyy muualta.
Aiheellinen kysymys tuo perustamistapa. Olen käyttänyt sekametsän luontaista uudistamista. Ensin hyvä maanmuokkaus ja heti perään kuusen täydennysistutus noin 1000 tainta hehtaarille. Vanhimmat onnistumiset ovat ensiharvennusvaiheessa. Kun luontainen onnistuu hyvin, taimikko kestää melkoista hirven syömistä.
Konemiehet tervehdyttämiskoulutukseen.
Tuhoavat kasvatusmetsät Kemeran varjolla.
Koivun taimia tulee lähes kaikille uudistusaloille. Ongelma on siinä, että koivuntaimet kasvavat paljon nopeammin kuin vaikkapa männyn kylvötaimet. Rauduskoivut kasvavat nopeammin kuin hieskoivut. Rauduskoivuista tulee kuitenkin niitä saha- ja vaneritukkeja.
Varhaisperkauksessa = taimikonhoidossa VT kylvömänniköissä joudutaan ratkaisemaan puulaji uudestaan. Jos metrisen männyntaimen vieressä kasvaa 2 m:n koivu, männystä ei tule ainespuuta.
VT:llä kuusen produktio on vähäinen ja männyn istutustaimista tulee usein oksaisia ja mutkaisia.
Koivun istutus rauhalliseen metsään ei tahdo onnistua. Vimpelissä istutettiin yhdelle kokeelle rauduskoivun taimia. Seuraavana aamuna taimet oli kiskottu ylös. Hirvien jäljet näkyivät hyvin muokatussa maassa.
Raita kuuluu metsän tärkeimpiin puihin. Se kukkii varhain keväällä juuri silloin, kun pesän perustamispuuhissa lentävät kimalaisnaaraat ovat heränneet ja tarvitsevat kipeästi mesikukkia. Pajulajeista raita on tässä mielessä ylivoimainen. Kimalainen taas on pölyttäjänä ylivoimainen. Pystyy lentämäänkin jo +5 asteessa. Nykymuotoinen elämä maapallolla on riippuvainen pölyttäjistä. Ne vähenevät kaikkialla ihmisten toimien takia. Kertokaa tämä metsänhoitajillekin!
Minä olen katsellut monena keväänä raidan-
ja muissakin pajunkukissa kimalaisnaaraita. Niillä on niin komea karvapeite, niin että tarkenevat jo aikaisin keväällä. Tänä keväänä kimalaisia oli paljon, vaikka oli pitkä pakkastalvi.
Luumun- ja omenankukissa kimalaisia oli kuitenkin vähänlaisesti, kukkakärpäsiä oli paljon. Luumun ja omenan alkuja tuli harvennettavaksi asti
Metsäteollisuus suosii avohakkuita alhaisempien korjuukunnastuksien vuoksi,
Pentti kirjoitti: " Nykyinen "metsänhoito-oppi" ei suosi esim. kuusen ja koivun "päällekkäistä" kasvatusta, en tiedä miksi."
Onnittelen: olet poikkeuksellisen tietäväinen, kun tiedät, ettet tiedä. Suomessa on miljoonia metsäasiantuntijoita, jotka luulevat tietävänsä kaiken. Parhaat selvänäkijät kertovat TV:ssä muodikasta emävaletta: "Hakkuut vähentävät hiilinieluja sata vuotta". Ken elää, hän näkee, sen tiesivät senaattorit 1917 ja perustivat Metsätieteellisen koelaitoksen, jonka elinkaari ylittää jo 100 vuotta.
1921 valtionverokomitea halusi tietää voiko metsäveroa paljonkin kiristää. Siitä sai alkunsa Valtakunnan Metsien Inventointi - VMI, jonka 13 kierros on päättymässä.
VMI:n sanoma on: "Puuta on kasvanut sitä enemmän, mitä enemmän sitä on hakattu."
Se ei kerro miksi kasvu alkoi 1970 vimmatusti kiihtyä, mutta keksikääpä parempi syy, kuin se, että kun lakkapää hongat ja naavaiset kuuset kaatuivat 1940-1970 sodan ja sen jälkeisen rakentamisen tarpeisiin, kasvun ylittäneet hakkuut tekivät tilaa, jossa Luonto käytti valon, veden ja ravinteet uuteen uljaaseen kasvuun.
Metsänviljely on 1950-luvun lopulta lähtien nopeuttanut taimettumista niillä puulajeilla, joita istutamme. Koivu oli silloin roskapuu. Painopapereihin haluttiin kuusta ja pakkauksiin mäntyä.
1970-luvulla paperikoneet kehittyivät niin, että koivusta tuli haluttu sellupuu, jota sai halvalla Venäjältä ja jolla edelleenkin on roskapuun hinta.
Koivun kasvatus kuusen päällä voi olla hyväkin juttu, kun sattumalta sellainen taimisto syntyy.
Metsäammattilaisten puolustukseksi on sanottava, että kyllä he tietävät, mutta he eivät ole metsänomistajan, vaan valtion tai teollisuuden palveluksessa. "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".
Maaomaisuuden pilkkominen on aina ollut sosiaalipolitiikan hätäapu. Maa on harvoin omistajalleen edes sivuelinkeino. Yli puolella heistä on pääammatissaan lakisääteisenä edunvalvojana työväen tai virkamiesten ammattiliitto. Maa- ja metsätalous elävät markkinataloudessa ilman edunvalvontaa.
Mitähän tähän sanoisi : "Kolme valtapuutamme kattavat puustosta 97 prosenttia, joten harvinaisempien puulajien määrän lisäämisellä, vaikka vain yksittäisinä puina, on suuri merkitys monimuotoisuudelle."
Hyvä, ovathan ne puut ovat kaikki erilaisia.
Maamme ja maapallon väestöstä yksi valtalaji ihminen eli homo sabiens vastaa 100%. Hyvä, ovathan ne ihmiset ovat kaikki erilaisia.
Luontaisesti suomalaiset ovat olleet sekametsiä pääosin silloinkin, vaikka pääpuulajin osuus olisi merkittävä. On hyvä, että sekametsän arvo aletaan jälleen tajuta.
Yksityismetsänomistajat tajuavat tämän käsittääkseni parhaiten. "talonpoikainen malli käytännön kokemukseen perustuvana on parasta metsälle."
Todella hyvät artikkelit sekametsäst