Metsätiaiset kertovat luonnon monimuotoisuuden tilasta

Suomessa tavataan seitsemää tiaislajia. Metsätiaisiksi kutsutaan pääasiassa metsissä eläviä ja sieltä ravintonsa saavia tiaisia, joita ovat hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen ja pohjoisessa lapintiainen.

– Tali- ja sinitiaisiakin tavataan metsissä, mutta ne ovat myös kulttuurivaikutteisia pihapiirien lintuja, jotka hyödyntävät ihmisten asettamia linnunpönttöjä ja ruokintapaikkoja, sanoo Tinttimetsä-hankkeen projektipäällikkö Jukka Ruutiainen Metsäkeskuksesta.

Viitatiainen on kaikista harvinaisin ja Suomessa harvoin pesivä laji. Lisäksi metsissä tavataan pyrstötiaisia, jotka eivät kuulu varsinaiseen tiaisten heimoon.
 

Tinttimetsä-hankkeen projektipäällikkö Jukka Ruutiainen Metsäkeskuksesta METSO-ohjelmalla suojellussa vanhassa metsässä. Kuva: Maria Mäki-Hakola
 

Hömötiaisen tilanne on huolestuttavin

Hömötiainen oli vielä muutama vuosikymmen sitten Suomen neljänneksi yleisin lintulaji. Nyt se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, ja sen kannan on todettu laskeneen 2000-luvulla 68 prosenttia.

– Hömötiaiskannan jyrkkä lasku kertoo laajasti suomalaisen metsäluonnon muutoksesta. Suomella on eritysvastuu hömötiaisen suojelussa, sillä viidesosa EU:n alueen kannasta pesii Suomessa, sanoo yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä Keskusmuseosta.

Töyhtötiaisten määrä on laskenut 41 prosenttia ja se on luokiteltu vaarantuneeksi. Kuusitiaisen kannan lasku on ollut 16 prosenttia ja laji on edelleen elinvoimainen. Lapintiainen on luokittelussa silmälläpidettävä.

Tiaiset selviytyvät talvesta sitä paremmin, mitä enemmän niiden talvireviirillä on varttuneempaa metsää. 

– Hömötiainen syö talviaikaan pääasiassa puiden rungoilla talvehtivia hyönteisiä tai ravintoa, mitä se on syksyllä varastoinut puun rakoihin ja jäkälien sekaan. Varttuneissa metsissä on enemmän jäkäliä ja hyönteisravintoa kuin nuorissa metsissä, kuvaa Lehikoinen.

Tiaisilla on erilaiset pesäpaikkavaatimukset

Metsätiaisten määrän vähentymisen syynä on myös sopivien pesäpuiden eli lahojen lehtipuupökkelöiden puute. Pökkelön pitää olla riittävän laho, jotta hömötiainen pystyy itse kaivamaan nokallaan siihen pesäkolon. 

– Talousmetsässä sopivan kokoisia ja sopivalla lahoasteella olevia pökkelöitä on vähän, mutta tilanne on paranemassa, koska tekopökkelöitä on alettu tekemään metsien harvennusten yhteydessä, Lehikoinen huomauttaa.

Hömötiainen kovertaa itselleen joka vuosi pesäkolon lahoon lehtipuupökkelöön. Myös töyhtötiainen kovertaa pesäkolon, mutta se voi pesiä myös toisen tekemiin koloihin. Kuusitiainen pesii aina valmiiseen koloon ja jopa pihapiirissä olevaan pönttöön. Töyhtötiainen on hömötiaista enemmän mäntymetsää suosiva laji.
 

​​​​​​​

Purojen varsilla kasvaa usein monenlaista lehtipuustoa, joista lahotessaan tulee sopivia pesäpaikkoja kolopesijöille. Kuva: Jukka Ruutiainen
 

Myös metsänomistaja voi toimia metsätiaisten hyväksi

Metsätiaiskannan parantamiseksi on olemassa monia luonnonhoidon keinoja, joista hyötyy myös moni muu metsien laji. Useampien puulajien suosiminen talousmetsien kasvatuksessa lisää luonnon monimuotoisuutta ja auttaa metsätiaisia. Lisäksi monilajisuus turvaa muuttuvassa ilmastossa metsien tuottoa pitkällä aikavälillä. 

Kaikki reuna-alueet, missä metsä vaihtuu toiseksi elinympäristöksi ovat erityisen tärkeitä monille lajeille, myös metsätiaisille. 

– Esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykkeillä ja soiden ja kangasmaiden välisillä vaihettumisvyöhykkeillä metsän käsittelyn tulisi olla erityisen varovaista ja metsälain suojaamilla kohteilla sitä ei tulisi tehdä ollenkaan, Ruutiainen sanoo.

Metsien käsittelyn yhteydessä voidaan tehdä tekopökkelöitä. Kaikki niistä eivät kelpaa metsätiaisten pesäpaikoiksi, mutta ne lisäävät tavalla tai toisella metsien luontoarvoja. Tiaisille soveltuvat erityisen hyvin lahot koivupökkelöt, johon linnun on helppo kaivertaa kolo. Hömötiainen tekee joka vuosi uuden pesäkolon, ja siksi on tärkeää, että lahopökkelöitä on metsässä runsaasti tarjolla. 

– Yhden hömötiaiselle soveltuvan tekopökkelön hinta on alle euron, joten mistään suurista taloudellisista uhrauksista niiden tekemisessä ei ole kyse. Linnunpöntön saa kympillä, mutta niihin on hömötiaista vaikea saada pesimään, huomauttaa Ruutiainen.

Metsänomistaja voi nostaa myös maassa olevia jo lahonneita koivupökkelöitä pystyyn nojaamaan esimerkiksi tiheän kuusen kylkeen. 

– Lyhyempiä pöllin pätkiä voi sitoa muiden puiden kylkeen kiinni noin 1,5 metrin korkeudelle. Kun vielä tekee tuoheen hömötiaisen mentävän aukon, niin silloin on kaikki mahdollisuudet saada lintu pesimään omaan metsään, jos vain elinympäristö on muuten sopiva, kertoo Ruutiainen.

Vanhat metsät ovat avainasemassa

Kun talousmetsä on saavuttanut uudistuskypsyyden, on se parasta metsätiaisten talvireviirialuetta. Tällaisilla kohteilla metsätiaisia voi suosia jatkuvapeitteisellä metsänkäsittelyllä, jossa säästetään myös vanhempia kuusia. Menetelmä sopii etenkin turvemaille.

Metsän uudistamista voidaan myös lykätä tuonnemmaksi, jolloin metsä säilyy pidempään tiaisten reviirinä.

– Nykyään metsät uudistetaan jopa 20 vuotta nuorempina kuin 1990-luvulla. Tästä syystä metsätiaisilla on vähemmän vanhoja metsiä käytettävänään talousmetsän kiertoaikana, sanoo Ruutiainen.

Paras vaihtoehto metsätiaisten kannalta on suojella arvokkaimmat luontokohteet METSO-ohjelmalla. Laajemmat kohteet soveltuvat pysyvään suojeluun ja pienialaiset määräaikaiseen suojeluun. Korvaukset suojelusta ovat kilpailukykyisiä hakkuisiin verrattuna.

– Jos näitä keinoja käytettäisiin laajalti Suomen metsissä, saataisiin metsätiaisten kannat kasvuun. Kun metsätiaisilla menee hyvin, monet muutkin lajit menestyvät, kommentoi Ruutiainen.
 

​​​​​​​

Rehevillä korpisoilla ja niiden reunametsissä kasvaa usein hieskoivuja, jotka tuottavat tiaisille sopivaa lahopuuta pesäpaikoiksi. Kuusimetsässä on suojaa ja ravintoa metsätiaisille. Kuva: Jukka Ruutiainen