Tärkeä lahopuu elättää ja kierrättää

Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puunrunkoa tai rungon osaa, jolla voi elää lahottajaeliöstöä. Lahopuusta riippuvaiseen lajistoon kuuluu monenlaisia kääpiä, hyönteisiä, sammalia ja jäkäliä, jotka toiminnallaan palauttavat ravinteita takaisin kiertoon. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoavien puiden koloissa. 

– Lahopuuta muodostavat kaikki ne tekijät, jotka aiheuttavat puiden kuolemista: kilpailu, tuuli, lumi, hyönteiset ja hakkuut. Kun puu on kuollut, lahottajasienet alkavat heti tehdä tehtäväänsä. Pystyyn kuollut puu lahoaa tyvestä alkaen, eli ensin lahoavat juuret, sitten maan ja kosteuden kanssa tekemisissä oleva tyvi. Kun puu kaatuu, kosteus ja sienet pääsevät käsiksi runkoon koko pituudeltaan, kertoo monimuotoisuutta ja lahopuita Luonnonvarakeskuksella tutkiva Juha Siitonen. 

Lahoamisen kesto riippuu puulajista ja sijainnista. Etelä-Suomen rehevällä kasvupaikalla kasvanut järeä kuusi lahoaa 70 vuodessa, kun taas Pohjois-Suomen karun kasvupaikan männyllä sama prosessi kestää jopa 200 vuotta. 
Lahopuumäärän kehitys näyttää Etelä-Suomessa hyvältä. Siitonen tutkailee valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) aikasarjoista lahopuun määriä. 

– VMI 9:stä 13:een, eli noin 1990-luvun lopulta viimeisimpiin, parin vuoden takaisiin tietoihin Etelä-Suomessa yli 10 senttimetrin paksuinen lahopuu on lisääntynyt 2,8 kuutiometristä hehtaarilla 5,3 kuutiometriin hehtaarilla, eli lähes kaksinkertaistunut. Pohjois-Suomessa lahopuun määrä on kuitenkin laskenut. Toisaalta siellä sitä on edelleenkin keskimäärin 7,3 kuutiometriä hehtaarilla. Koko maan keskimääräinen lahopuun tilavuus on mittausjaksolla kasvanut vain hiukan, 5,7 kuutiometristä 6,4 kuutiometriin hehtaarilla. 

Tutkija Juha Siitosen mukaan on tärkeää, että metsässä on monenlaista lahopuuta.  
 

Lahopuulla on paljon elämää 

Noin 5 000 eliölajia tarvitsee lahoavaa puuainesta elääkseen ja noin 500 uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia ovat riippuvaisia erityyppisestä lahopuusta. Monimuotoisuuden kannalta onkin tärkeää, että metsässä on monenlaista lahopuuta: ohutta ja järeää, tuoretta ja vanhaa.   

– Kaikki lahopuu on toki siinä mielessä tarpeellista, että kaikelle löytyy lahottajansa. Puussa esiintyvään lajistoon vaikuttavat puulaji, lahoaste, läpimitta sekä ympäristötekijät, listaa Siitonen.

– Vastakuolleeseen puuhun tulee primaarisia lahottajia, jotka käyttävät helpot ravintoaineet ensin. Lahopuiden eliöstö muuttuu, kun lahoaminen etenee.  Lahoavan puun eliöyhteisö muuttuu kokonaan noin neljään kertaan lahoamisprosessin aikana, kun puun kemiallinen ja fysikaalinen rakenne muuttuvat, hän kertoo.  

Siksi lahopuuta tarvitaankin koko ajan lisää. Näin lahottajilla on uusia apajia, minne siirtyä, kun työ on tehty. 

Myös puun läpimitta vaikuttaa lajistoon, sillä ohuilla puilla on eri lajistoa kuin paksuilla. Jotkut lajit ovat erikoistuneet vain järeisiin runkoihin, ja varjoisissa ja kosteissa paikoissa lahottajalajisto on erilainen kuin kuivissa ja paahteisissa. 
Useat lahopuueliöt tarvitsevat juuri tietyn puulajin lahopuuta. Järeillä haavoilla on erityisen paljon sille erikoistuneita harvinaisia ja uhanalaisia lahottajia. 

– Erityisesti järeiden, pitkälle lahonneiden puiden lahottajille sopivia puita on vähän, joten puulajista riippumatta järeää lahopuuta tarvittaisiin lisää. 
 

Monimetsä-hankkeen projektipäällikkö Päivi Mäki muistuttaa, että lahopuun säästämisestä on hyötyä myös metsänomistajalle. 
 

Lahopuun lisääminen on helppoa 

On tärkeää, että edellisissä hakkuissa jätetyt säästöpuut pysyvät metsässä.  

– Niitä ei kerätä sieltä polttopuuksi, niistä kun tulee aikanaan lahopuuta. Niin uudistushakkuissa kuin harvennuksissa voidaan myös tehdä tekopökkelöitä, joilla saadaan lisättyä lahopuun määrää nopeasti, kertoo Monimetsä-hankkeen projektipäällikkö Päivi Mäki Suomen metsäkeskuksesta.  

Kaikkia tuulenkaatoja ei ole järkevääkään hakea pois metsästä, varsinkaan vaikeiden taipaleiden takaa. Yksittäiset tuulenkaatopuut ovat metsänomistajalle helppo tapa jättää metsään lahopuuta.  

– On tärkeää kuitenkin muistaa metsätuholain korjuuvelvoitteet, jotka koskevat tietyn määrän ylittävää kaatunutta ja vahingoittunutta tuoretta havupuuta, Mäki muistuttaa. 

Hakkuissa järeät maalahopuut olisi hyvä säästää kiertämällä ne. Kelot ja pökkelöt pitäisi säästää mahdollisimman ehjinä. Tarvittaessa etenkin tuoretta lahopuuta voi siirtää sivuun esimerkiksi ajourilta. Myös maanmuokkauksissa maalahopuut tulisi jättää ehjiksi. 

– Metsänomistajan kannattaa joka tapauksessa kertoa tavoitteensa ja toiveensa metsäammattilaiselle. Etenkin, jos haluaa, että hänen metsässään luonnonhoidon keinoja toteutetaan yli metsäsertifioinnin vähimmäisvaatimusten.  

Lahopuu auttaa myös metsänomistajaa 

Metsänomistajalle lahopuun säästäminen on erittäin kustannustehokas ja helppo tapa lisätä metsänsä luontoarvoja.

– Lisäksi lahopuustosta vapautuvat ravinteet parantavat maaperän viljavuutta. Lahopuu voi olla avuksi myös metsätuhojen hillinnässä, sillä lahossa puussa elää puiden tuhohyönteisiä syöviä lajeja, kuten esimerkiksi kirjanpainajia saalistavia muurahaiskuoriaisia. Osa pölyttäjistä pesii lahojen puiden koloissa, joten pölyttäjien lisääntyminen edesauttaa marjasatojen onnistumista, Mäki listaa. 

Metsänomistajat suhtautuvatkin lahopuuhun pääsääntöisesti positiivisesti.  

– Tietoisuus lahopuun merkityksestä luonnon monimuotoisuudelle on lisääntynyt ja lahopuun säästämiseen suhtaudutaan nykyisin aiempaa myönteisemmin. 

Lahopuulla on siis merkitystä. Lahopuun määrän lisääntyminen on jo hyödyttänyt ainakin joitain aiemmin uhanalaiseksi luokiteltuja lajeja. Siitosen mukaan esimerkiksi vielä melko kovilla kuusimaapuilla kasvavat ruostekääpä ja pohjanrypykkä ovat runsastuneet selvästi Etelä-Suomessa.
 

Etelä-Suomessa lahopuun määrä on kasvanut, mutta Pohjois-Suomessa vähentynyt viime vuosikymmenten aikana.