Metsänjalostus tuo elinvoimaa ja laatua tulevaisuuden metsiin
Metsiin kaivataan lisää kasvua. Jalostettujen siementen ja taimien käyttö on tehokkain yksittäinen keino lisätä sitä ja myös muita hyviä ominaisuuksia. Taimia ja siemeniä on jalostettu Suomessa 1950-luvulta lähtien ja tulokset näkyvät jo metsissä.
Erikoistutkija Mikko Tikkinen Luonnonvarakeskuksesta on perehtynyt metsänjalostukseen.
28.01.2025
Teksti: Henna Höglund, kuvat: Mikko Tikkinen
Metsänjalostuksella saadaan metsiin kasvua, laatua ja viljelyvarmuutta.
– Tulevaisuudessa puilta vaaditaan aiempaa enemmän tuhonkestävyyttä sekä sopeutumiskykyä vaihteleviin olosuhteisiin, kuten ajoittaiseen kuivuuteen, kertoo metsänjalostuksen erikoistutkija Mikko Tikkinen Luonnonvarakeskuksesta.
Työssään Tikkinen tutkii ja kehittää kuusen alkiomonistusta. Parhaillaan hän johtaa projektia, jossa valmistellaan alkiomonistuksen ja siihen kehitetyn robotiikan kaupallistamista. Alkiomonistus on yksi tapa tuottaa jalostettuja taimia. Tulevaisuudessa menetelmä parantaa jalostettujen taimien saatavuutta. Metsänjalostuksen hyödyt myös näkyvät aiempaa nopeammin metsässä.
Metsänjalostuksen kokeita seurataan ympäri maata
Metsänjalostus on valintajalostusta, jossa toistuvat valinta, risteytys ja testaus. Parhaiksi testatut puut ja niiden jälkeläiset on todettu laadultaan, terveydeltään ja kasvultaan aiempia puusukupolvia paremmiksi. Jalostuksen hyödyt kertautuvat joka jalostussyklissä 25–30 vuoden välein.
Puiden elinvoimaisuuden ja laatuominaisuuksien todentaminen vaatii vuosikymmenien seurantaa. Eri-ikäisiä jalostuskokeita Suomen metsissä onkin tuhansia hehtaareja.
– Koealoja perustetaan myös puiden viljelyalueita etelämmäksi ja pohjoisemmaksi, jotta sopeutumista vaihteleviin ilmasto-olosuhteisiin voidaan seurata. Tämän takia meillä on kokeita myös Suomenlahden eteläpuolella, Tikkinen havainnollistaa.
Metsänjalostuksella voidaan parantaa puiden sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin, kuten ilmastonmuutokseen. Punkaharjun tutkimuspuiston näytealalla voi tarkkailla puiden kasvueroja.
Metsänjalostuksen vaikutus puiden perinnölliseen monimuotoisuuteen huolettaa osaa ihmisistä. Tikkinen kuitenkin vakuuttaa huolen aiheettomaksi.
– Metsänjalostuksessa perinnöllisen monimuotoisuuden varmistaminen on yksi työn lähtökohtia. Kun jalostettujen puiden sukulaisuussuhteet tiedetään, saadaan myös sellaiset puut tuottamaan jälkeläisiä keskenään, jotka eivät luonnossa toisiaan löytäisi. Samalla voidaan huolehtia siitä, etteivät lähisukulaiset lisäänny keskenään, Tikkinen avaa.
Jalostushyödyt käytäntöön metsän uudistamisessa
Metsänjalostusta on tehty Suomessa 1950-luvulta lähtien. Pitkäjänteinen työ keskittyy nykyisellään pääpuulajeihimme mäntyyn, kuuseen ja koivuun. Pisimmälle jalostuksessa on päästy männyllä. Tulokset muilla puulajeilla ovat kuitenkin jo samaa luokkaa.
– Jalostetuilla männyillä saadaan samassa ajassa rekkakuormallinen enemmän puuta jalostamattomiin mäntyihin verrattuna. Mäntyjen laadun parantuminen eli suoristuneet oksakulmat ja ohentuneet oksat ovat näkyvä esimerkki jalostuksen tuloksista, Tikkinen havainnollistaa.
Suomessa metsänjalostusohjelmaa toteuttaa Luonnonvarakeskus. Käytännön metsätalouteen jalostushyödyt saadaan, kun metsiä uudistetaan. Metsänomistajien kannattaa taimi- ja siemenostoksilla pyytää myyjältä jalostettuja taimia ja siemeniä.
– Ilman muuta kannustan jalostettujen taimien ja siemenien käyttöön, silloin kun niitä omaan metsään on saatavilla. Taimien ja siementen mukana tulevaa kasvipassia kannattaa vilkaista kohdasta metsänviljelyaineiston luokka. Jalostetuissa siemenissä ja taimissa luokka on alustavasti testattu tai testattu, Tikkinen kertoo.
Katso Luonnonvarakeskuksen Punkaharjun tutkimuspuistossa ja lähialueella kuvattu video metsänjalostuksesta:
Artikkeli ja video ovat osa Ilmastokestävän metsätalouden suunnannäyttäjät -hanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa tietoutta ilmastokestävästä metsätaloudesta. Hankkeessa tuotetut videot havainnollistavat, miten ilmastonmuutokseen sopeutumista tuetaan päivittäin.Tutustu hankkeen tuottamiin materiaaleihin hankkeen verkkosivuilla.
Kiinnostuitko metsänjalostuksesta?
- Lue lisää metsänjalostuksesta Luonnonvarakeskuksen sivuilta.
- Tutustu myös Luonnonvarakeskuksen raporttiin metsien kasvun lisäämisen keinoista ja vaikutuksista
- Tietoa kasvipassista ja taimietiketistä on Ruokaviraston sivuilla.
- Lue myös Metsään-lehden artikkeli rauduskoivun kasvatuksesta.
Jätä kommentti
Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.