Sopiiko jatkuva kasvatus sinun metsääsi?
Metsänomistajana päätät omien tavoitteittesi ja metsän ominaisuuksien perusteella mitä metsänkäsittelymenetelmiä käytät. Monipuolisuus on suositeltavaa, ja jatkuva kasvatus täydentää jaksollisen kasvatuksen menetelmiä.
Siirtyminen tasaikäisestä metsästä jatkuvaan kasvatukseen vaatii siirtymävaiheen hakkuita.
Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilytetään peitteisenä eikä varsinaisia avohakkuita tehdä. Metsän uudistaminen perustuu olemassa olevaan alikasvostaimikkoon ja varttuneiden puiden alle syntyvän luontaisen taimiainekseen. Osa puustosta jätetään hakkuussa järeytymään ja tuottamaan siementä. Tavoitteena on metsikkö, jossa on eri-ikäisiä ja erikokoisia puita. Kasvatusvaiheet ja uudistamisvaiheet siis limittyvät toisiinsa.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmät ovat poimintahakkuu, pienaukkohakkuu ja männylle sopiva ylispuukasvatus. Hakkuita tehdään 10–20 vuoden välein ja tavoitteena on korjata pääasiassa tukkipuun mitat saavuttaneita puita.
Jatkuvan kasvatuksen onnistuminen kiteytyy karkeasti ottaen kahteen asiaan: jäävän puuston kasvukuntoon ja uusien taimien syntymiseen. Siirtyminen tasaikäisestä metsästä eri-ikäisrakenteiseen sujuu helpommin, jos alikasvosta on jo ennen hakkuuta. Eri-ikäisessä metsässä pieniä puita ja taimia pitää olla paljon enemmän kuin isoja puita. Tämä siksi, että osa vaurioituu hakkuissa ja osan kasvu päättyy muista syistä. Isojen puiden varjostuksessa taimet kasvavat hitaasti. Puolentoista metrin pituuden saavuttaminen voi mittausten mukaan kestää jopa 40–60 vuotta.
Poimintahakkuisiin perustuva eri-ikäiskasvatus onnistuu parhaiten varjoa sietävillä puulajeilla. Meillä Suomessa kuusi on ainoa puuntuotannollisesti merkittävä varjopuu.
Jatkuvaa kasvatusta voi suosia turvemailla
Jatkuvaa kasvatusta voidaan useastakin syystä suosia turvemailla. Kuusivaltaisilla mustikkaturvekankailla ja ruohoturvekankailla kasvaa yleensä luonnostaan erikokoisia ja eri-ikäisiä puita. Alikasvosta ja taimia voi olla runsaasti sillä rahkasammal on hyvä taimettumisalusta. Mäntyvaltaisille turvekankaille varpukerroksen alle on syntynyt paksu raakahumuskerros, ja ne taimettuvat huonosti ilman maanmuokkausta.
Turvemailla selvitään joissain tapauksissa ilman kunnostusojitusta, jos puusto haihduttaa riittävästi vettä. Kun vältetään pohjaveden pinnan vaihtelun ääritilanteita, voidaan vähentää vesistökuormitusta ja hiilidioksidipäästöjä. Myös taloudelliset seikat puoltavat usein tätä vaihtoehtoa.
Taustalla näkyy turvemaalle aiemmin hakattu ja jo taimettunut pienaukko, jota nyt on laajennettu uudella pienaukolla.
Puuntuotos on pienempi kuin tasaikäisessä metsässä
Jatkuvassa kasvatuksessa metsikkö on kasvatettava harvana, jotta maanpintaan tulee tarpeeksi valoa luontaisesti syntyville taimille. Näin niillä on tilaa kasvaa isoiksi. Jatkuvassa kasvatuksessa avohakkuun jälkeinen taimikkovaihe puuttuu ja metsikön kasvu on siksi tasaisempaa. Koska puustoa on vähemmän, puuntuotos on pienempi kuin täystiheässä metsässä. Luonnonvarakeskuksen maastomittausten mukaan eteläsuomalaisen eri-ikäisen kuusikon vuotuinen kasvu hehtaaria kohti on pitkällä aikavälillä 15–25 prosenttia pienempi kuin tasaikäisen istutuskuusikon.
Jatkuvan kasvatuksen eduksi luetaan se, ettei taimikon perustamiskuluja eikä taimikonhoitokuluja ole. Taimettumisen ennustaminen on vaikeaa ja syntyvät taimikot voivat olla aukkoisia ja epätasaisia. Luontaisesti uudistettaessa jalostetun siemen- ja taimiaineksen hyöty jää saamatta.
Siirtymävaiheessa tarvitaan harvennushakkuita
Tasaikäisen harvennetun metsän kehittäminen erirakenteiseksi vaatii vuosikymmenten siirtymäajan, jos pienet puut ja alikasvostaimikko puuttuvat lähtötilanteessa. Silloin tarvitaan harvennuksia ennen kuin puusto vahvistuu ja sinne syntyy eri-ikäisiä ja erikokoisia puita.
Ensimmäisessä poimintahakkuussa hakatun puun rakenne ja määrä ovat yleensä hyvät. Puusta maksetaan vähemmän kuin avohakkuupuusta, koska alikasvoksen ja pienten puiden säästäminen hidastaa konetyötä. Hakkuun ja metsäkuljetuksen laatu vaihtelee paljon eri kohteiden ja kuljettajien välillä.
Yksikään menetelmä ei sinällään takaa metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamista. Myös jatkuvan kasvatuksen hakkuisiin kuuluu säästöpuiden jättäminen, lahopuuston säilyttäminen ja lisääminen sekä sekapuuston ylläpito.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuut painottuvat vielä pitkään tasaikäisrakenteisesti kasvatettujen puustojen siirtymävaiheen hakkuisiin. Taimettumisesta ja puuston kehityksestä tarvitaan mallinnuksen rinnalle lisää maastoseurantaan perustuvaa tutkimustietoa. Myös käytännön kokeilut antavat arvokasta lisätietoa.
Jatkuvalla kasvatuksella ei päästä samaan kasvuun kuin tasaikäisessä metsikössä. Jos kuitenkin puuntuotannon ohella haluaa painottaa esimerkiksi maisemaa tai riistaa, jatkuva kasvatus voi olla sopiva vaihtoehto. Metsäammattilaisen kanssa on hyvä keskustella ja puntaroida eri vaihtoehtoja.
Vallitsevaan latvuskerrokseen kohdistuva voimakas siirtymävaiheen poimintahakkuu.
Sanastoa
Jatkuva kasvatus
on metsän kasvatustapa, jolla luodaan ja ylläpidetään eri aikaan syntyneistä puista muodostuva metsikkö.
Peitteinen metsänkasvatus
on yleisnimi kaikille menetelmille, joissa osa puustosta jätetään hakkaamatta. Tähän kuuluu jatkuvan kasvatuksen lisäksi esimerkiksi jaksollisen kasvatuksen siemenpuuhakkuu, suojuspuuhakkuu ja ylispuiden poisto.
Eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus
on termi, jota käytetään muiden muassa virallisissa säädöksissä.
Poimintahakkuu
on hakkuu, jossa poistetaan yksittäin pääasiassa suuria puita ja luodaan kasvutilaa alikasvokselle.
Pienaukkohakkuu
on hyvin pienialainen avohakkuu. Käytetään yleensä täydentämään poimintahakkuuta.
Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuu
on mäntyvaltaisen puuston siemenpuuhakkuu, jossa jätetään melko runsaasti isoja puita.
Yläharvennus
on metsän tasaikäiskasvatuksen hakkuumenetelmä. Pienempien puiden lisäksi poistetaan myös osa isoista puista. Yläharvennus pidentää kiertoaikaa.
Tutustu metsänhoidon suosituksiin
Jätä kommentti
Lähetä kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät vaaditaan.
Kommentit
Vai että ei mitään kuluja taimikkoon jos sattuu syntymään. Uskooko kukaan. Tuossa naapuritilalla seiso omt suojupuukuusikko 25 vuotta, ei taimettunut. Melkoinen tappio metsänomistajalle. Siinä ajassa istutuskuusikko olisi jo ensiharvennusvaiheessa. Simuloikaa siitä jatkuva kasvatus kannattavammaksi. Simoloijia riittää joka lähtöön.
Ennen puhuttiin männyn luontaisesta uudistamisesta siemenpuuhakkuuna ja kuusen luontainen uudistamisyritys oli suojuspuuhakkuu. Siemenpuita, jotka olivat metsän parhaita mäntyjä, jätettiin n. 30 kpl/ha, ja suojuspuita, jotka usein olivat metsikön lisävaltapuita, jätettiin n. 80 kpl/ha.
Siemenpuu uudistamiset onnistuivat yleensä hyvin, mutta suojuspuuhakkuilla ei tullut kuusentaimia, vaan miehenmittaista kastikkaa.
Se on utopiaa etteikö jatkuvassa kasvatuksessa harvenuksia tarvita se vaan on niin ettei saa kemera tukea.tossa olen katsellut siemen puu metsikön joka on hakattu2008 eipä juuri ole taimia. SE on niin sillai käy kun Net isot puut hakataan jotka sienentävät.tulee tähän taimet 20 vuotta pikkutukit kasvavat ja sieneniä alkaa tuleen
Kyllä kun on oikeet lähtökohdat niin kyllä tulee äkkiä hyvin peitteseksi metsä. Itellä on - 74 istutettu männikkö vanhaan peltomaahan johon tehtiin -04 harvennus jolloin poistuma 120 mottii hehtaarilta. Sen jälkeen lähti hyvin taimettumaan ja on vielä harvennettu alkuperäistä puustoa 60 mottii/ha. Nyt on alispuusto 3-8 metristä jota jouduin jo viime kesänä harventamaan.
Yläharvennus on jatkuvan kasvatuksen päämenetelmä. Ei suinkaan vain yksi tasaikäiskasvatuksen menetelmä.
Luonnonkulot ja muut katastrofit ovat olleet pohjoisen havumetsäalueen metsien pääasialliset uudistajat ennen ihmisen vaikutusta. Jatkuvapeitteisyys on siten ihmisten harhauttamista. Suomessa harjoitettu metsänhoito on ollut luonnonkululojen järkevää ja menestyksellistä jäljittelyä.
Eipä se kulo vienyt 95% isosta metsästä, kuten avohakkuu tekee. Etelä-Suomessa ei paljoa kyllä yhtenäisiä isoja metsiä ole ja kyllä monet metsien lajit ovat pulassa tai kadonneet avohakkuiden vuoksi. Tämä on tosiasia. Jos sitten ahneus ja raha määrää, niin se on toinen asia. Itse arvostan monipuolista metsää ja sen kaikkia eliöitä maillani. Hakkuut vaihtelevia, mutta ei yli 1 ha avohakkuita missään. Yläharvennus, johon jätetään isojakin mäntyjä, koivuja ja muutama iso haapa, niin luonto kiittää. Ja lahopuihin ei saa koskea koneella. lisää tehdään tekopökkelöillä.
Pystyyn kuivaneet kuuset olivat sodanjälkeen hyvin tarpeellisia monessa torpassa. Niistä sai talvella kuivaa polttopuuta. Isä toi kuivasia tullessaan ilalla metsäajosta kotiin.
Kirjanpainajat pitivät välillisesti talon ja saunan talvella lämpimänä.
Jatkuva kasvatus vallitsevana menetelmänä merkitsee pitkällä tähtäimellä hakkuumahdollisuuksien alenemista 20 %;lla. Lisäksi vuosittain hakattavan pinta-alan lisääntymistä, ja hakkukertojen määrän kasvua kiertoajan puitteissa. Hiilen sidonta alenee. Lisäsuojeluvaateiden toteutuessa teollisuuden puun käytöstä leikkaantuisi 40 %. Lisäksi menetelmä on nykyisiä herkempi virheille, mikä edelleen alentaa puun tuotosta. Lisäkustannukset maksaa metsänomistaja alempina kantohintoina ja muu yhteiskunta menetettynä kansantuotteena. Siihen nähden, että menetelmän laskennallinen analyysi on perustunut lähinnä simulointimalleihin, on yllättävällä varmuudella otettu kantaa satojen tuhansien toimijoiden ja monimutkaisen metsäekosysteemin muodostaman kokonaisuuden kehityksestä ja tuotoksesta kymmenien vuosien aikajänteellä.
Jatkuva kasvatus on tarkoitushakuinen ja harhaanjohtava termi, sillä myös välittömästi istutettu aukko merkitsee jatkuvaa kasvua. Jos jatkuva puunkorjuu kuulostaa liian radikaalilta, niin olkoon sitten vaikka tuo virallinen eri-ikäisrakenteinen kasvatus
En ota kantaa kiistellen. Koulupoikana 1960-luvulla kokenut metsuri ja metsönomistaja kuvasi menettelyä, jota kuusumme jatkuvaksi kasvatukseksi silloisen näkemyksen mukaan metsän raiskaukseksi ja näytti mielestään "raiskattua metsää".
Mutta maapohja mahdollistaa hyvän männyn kasvun ja tuolta alueelta on tehty jo
kolmeen kertaan tukkisavotta! Metsä on jälleen täyttä hyvin kasvaaa mntymetsää!
Hakkuut pitäisi olla vaihtelevia, mutta ei yli 1 ha avohakkuita missään. Yläharvennus, johon jätetään isojakin mäntyjä, koivuja ja muutama iso haapa on hyvä. Aluspuustona kuusta ja pensaina katajaa. Toki raidat säästetään myös sekä pihlajia järkevästi. Metsä on oikeasti metsän näköinen ja monipuolista elämää. Ja lahopuihin ei saa koskea koneella, lisää tehdään tekopökkelöillä. Ihmettelen tuota joidenkin lahokoivujen "vihaamista", aina pitää kaataa. Ja jos kuuseen on iskenut kirjanpainajat ja se on jo kuivanut, niin missään nimessä mennä enää kaatamaan puuta. Siinä on silloin kirjanpainajan saalistajia, ei lisääntyviä kirjanpainajia.
Ja kaikissa paikoissa ei puhdas eri-ikäiskasvatus toimi. Ei vaan taimetu. Sitten voi käyttää avohakkuuta, mutta ei isoja alueita kerrallaan. Helpompaahan se on metsänomistajallekin tehdä pieniä alueita sitten heinäystä ja raivausta. Kyllä sen näki nyt 2021 kun puun hinta oli korkealla, niin ahnehdittiin raha edellä. Isoja avohakkuita ja keskenkasvuisia metsiä aukoksi. Ei minkäänlaista järkeä touhussa. Yhden puulajin puupellot on kaikkein kauimpana "metsästä". Sellaista tehoviljelyä...
Metlan maantutkimuksessa tehtiin 1980-luvulla puulajikokeita, joilla tutkitaan mm. sitä, miten eri puulajit vaikuttavat metsämaan fysikaalisiin- ja biologisiin ominaisuuksiin.
Kokeissa on männyn, kuusen ja koivun istutus- ja kylvökoealoja sekä sekapuusto, johon hajakylvettiin männyn-, kuusen- ja rauduskoivun siemeniä.
Koealojen pitäminen "sovitun" puulajin metsikköinä vaati paljon raivaustyötä.
Yhden puulajin metsiä ei Suomessa ole kuin joillakin karuilla kankailla, joissa mänty on sekä pioneeri-, että kliimakspuu.
Metsän puulajidynamiikka menee siten, että jonkin trauman, metsäpalon tai myrskyn jälkeen kasvupaikan maa lämpenee ja maahan kertyneiden ravinteiden mobilisaatio kiihtyy ja ravinteita vapautuu humuksesta kasvien käyttöön. Erityisesti lisääntyy nitraattitypen määrä. Kasvupaikan valtaavat pioneerilajit horsma, vadelma, varvut ja heinät. Sammalet häviävät.
Puulajeista kasvupaikalle tulee ensin koivu, leppä, haapa, pihlaja ja pajut, karuilla mailla myös mänty. Lehtipuiden ja ruohojen (vadelma ja horsma) karikkeet hajoavat nopeasti ja ravinnekierto on dynaamista.
Tässä vaiheessa metsän monimuotoisuus on suurin, metsässä on eniten puu- hyönteis- ja lintulajeja, jyrsijöitä, kettuja, jäniksiä ja hirvieläimiä. Tämä kaikki johtuu siitä, että liukoisten ravinteiden ja valon lisääntyminen tuo metsään lisää syömistä. Esim. horsman kukkien mesi ruokkii hyönteisiä, hyönteiset pikkulintuja ja pikkulinnut pöllöjä. Osa hyönteisten toukista tippuu maahan, ja ne ovat tärkeä valkuaisen lähde mm. kanalintujen poikasille.
Metsän vanhetessa kuusen osuus kasvaa ja humuksen peittää sammalkerros. Tämä metsän kliimaksivaihe voi kestää parisataa vuotta.
Metsässä on lajeja, jotka viihtyvät vanhoissa metsissä, vaikkapa kuukkeli, tikat, monet kääpä- ja hyönteislajit, epifyytit ja lahottajasienet. Suomessa on vanhoja ja nuoria metsiä. Yksityismetsiä on yli puolet Suomen metsistä. Metsänomistajilla on lukemattomia erilaisia käsityksiä metsähoidosta. Tämä takaa monimuotoisen mosaiikin, lyhyen matkan päässä on monenlaista metsää.