Aika oli kypsä metsätilan sukupolvenvaihdokselle

Reijo ja Raimo Peräkankaan omistama metsätila Alajärven Lehtimäellä Etelä-Pohjanmaalla on ollut suvun hallussa jo vuodesta 1882 lähtien. Yhdessä noin 130 hehtaarin palassa oleva metsätila on säilynyt sukupolvenvaihdoksissa aina jakamattomana.  

Niin se säilyi tämänkeväisessäkin omistajanvaihdoksessa. Metsätilan omistajina jatkavat yhdessä sen viidentenä sukupolvena Reijon pojat Mika, Jani ja Toni, jotka saivat isänsä osuuden lahjana. Setänsä Raimon osuuden he ostivat markkinahintaisella kaupalla.  

Vaikka niin luopumisesta kuin kaupastakin oli jo aiemmin keskusteltu, se oli vain jäänyt toteuttamatta. Nyt aika oli kuitenkin kaikkien mielestä kypsä siihen. 

–  Raimo vihjaisi vuosia sitten, että hän voisi luopua omasta osuudestaan myymällä sen meille. Kun meillä sukupolvenvaihdos tuli nyt ajankohtaiseksi ja ilmeni, että Raimo on edelleen valmis myymään osuutensa, siitä omistajanvaihdos lähti liikkeelle, Jani sanoo. 

Raimon myyntihalukkuuteen vaikutti se, että hänen lapsensa eivät olleet halukkaita jatkamaan metsätaloutta. Veljekset jatkavat tilan metsätaloutta siis verotusyhtymänä. Tilan pilkkominen kolmeen osaan ei olisi ollut heidän mielestään järkevää, koska näin olisi syntynyt metsätalouden kannalta kolme liian pientä tilaa. Kukaan heistä ei ole aiemmin omistanut omaa metsää, mutta kaikilla on kokemusta metsätaloudesta kyseisen metsätilan töiden kautta.  

Ammattilaisten apu välttämätön 

Kun kyseessä oli sekä lahja että kauppa, kaikille oli automaattisesti selvää, että omistajanvaihdoksessa kannattaa turvautua ammattiapuun. Se käynnistettiin teettämällä metsätilan ja sen sisään jäävien asuinkiinteistöjen arviointi alan ammattilaisilla.  

–  Kun aloimme selvittää verotuskysymyksiä, meidät ohjattiin hyvin pian Metsäkeskuksen asiantuntijan Antti Pajulan puheille. Oikea mies löydettiin, sen verran monimutkaisia verotuskysymykset olivatkin, Jani kiittelee. 

Mikan mukaan eri luopumisvaihtoehtoja laskettiin sekä Pajulan kanssa että omin päin. Vaihtoehtona olisi ollut lahjan sijaan myös kauppa, mutta kun kummassakin verovaikutus oli lähes samansuuruinen, pidettiin lahjaa yksinkertaisempana ratkaisuna.  

–  Koko prosessin selvittämisessä oli suuri hyöty, kun aiemmat, varsin monitahoiset edelliset omistajavaihdokset olivat hyvin paperilla. Siellä oli kolmea eri saantoa eli perintöä, kauppaa ja lahjaa, hän havainnollistaa. 

Kauppakirjojen ja viranomaisilmoitusten teko sujuivat paikallisessa pankissa ongelmitta.   

Metsätilan tulevaisuus kannattaa ottaa perheissä avoimesti puheeksi. Kuva: Metsäkeskus
 

Omistajanvaihdoksessa ei yhtä parasta tapaa 

Suomen metsäkeskuksen metsätilarakenteen johtavalta asiantuntijalta Antti Pajulalta kysytään usein, mikä on paras tapa toteuttaa metsätilan omistajanvaihdos. Tuntematta metsää, luopujaa tai jatkajaa hän vastaa aina, ettei ole olemassa yhtä parasta tapaa.  

–  Jos joku metsätilan omistajavaihdoksen asiantuntija osaa nimetä sellaisen suoralta kädeltä taustoja tuntematta, ollaan vaarallisilla vesillä. Tapaukset ovat aina yksilöllisiä ja tilanteet vaihtelevat, hän sanoo pitkällä kokemuksellaan. 

Esimerkiksi hakatut metsät kannattaa Pajulan mukaan useimmiten antaa omistajanvaihdoksessa lahjana. Sen sijaan taas puustoisista metsistä on usein järkevintä tehdä kauppa. Näin jatkaja voi heti hyödyntää metsiä myymällä puuta ja käyttäen metsäverotuksessa metsävähennystä. 

Luopujan taloudellinen tilannekin vaikuttaa, miten omistajanvaihdos toteutetaan. Hyvässä taloudellisessa asemassa oleva luopuja ei välttämättä tarvitse lisätuloja, jolloin ratkaisu painottuu lahjaan.  

–  Vastaavasti pientä eläkettä saavalle kauppa on lahjaa järkevämpi talouden turvaamiseksi. Samoin kannattaa menetellä, jos on monta lasta ja metsät menevät yhdelle. Silloin muille lapsille voi antaa heidän osuutensa rahalahjoina, Pajula sanoo. 

Usein jatkajatkin ovat jo keski-iän ylittäneitä, jolloin heidän taloudellinen asemansa vaikuttaa omistajanvaihdokseen eri tavalla kuin kolmekymppisillä. 

Pajulan mukaan lopullinen omistajanvaihdos toteutetaan yleensä näiden kompromissina, johon vaikuttavat myös eri vaihtoehtojen veroseuraamukset. Metsän omistajavaihdoksesta tulee maksuun aina veroja. 

–  Monet lähtevätkin suunnittelemaan omistajanvaihdosta veroasiat edellä. Ne pitää toki tietää, ettei tule töppäyksiä, mutta eivät veroasiat saa kuitenkaan olla hallitsevia. Päätöksenteon toimivuus ja metsätalouden jatkuminen ovat kuitenkin kaiken a ja o. 

Optimaalinen tilanne on, että jatkajalla on aidosti kiinnostusta metsätalouteen. Pajula kehottaakin avointa keskustelua vanhempien ja lasten kesken metsän tulevaisuudesta. 

–  Sellainen ratkaisu on tietenkin paras, että metsää pirstottaisiin mahdollisimman vähän. Jos jatkajaa ei ole, metsätilan myynti vapailla markkinoilla hintojen noustua tai yhteismetsään liittyminen ovat aina hyviä vaihtoehtoja. 
 

Antti Pajulan mukaan metsätilan omistajanvaihdoksiin ei ole yhtä parasta tapaa. Metsätilan pirstomista pienempiin osiin tulisi kuitenkin aina välttää. Kuva: Metsäkeskus 

Yhteisomistus hyvissä ajoin purkuun  

Monet empivät myyntiä, sillä he luulevat, että metsätilan myyntihinnasta menee aina veroa vähintään 30 prosenttia. Pajulan mukaan se on turhaa, sillä myyntihinnasta voi vähentää esimerkiksi lahjaveroarvon ja metsätilan hankintaan ja myyntiin liittyvien kulujen osuuden.  

Toisena vaihtoehtona on vähentää 40 prosentin hankintameno-olettama yli 10 vuoden omistuksissa.  

Metsiä on paljon erilaisessa, usein sisarusten yhteisomistuksessa kuten kuolinpesinä ja verotusyhtyminä. Niiden omistus kannattaa Pajulan mukaan ratkaista, kun sisarukset ovat vielä hyvissä voimissa.  

–  Sisarusten väliset yhtymäosuuskaupat ovat lähisukulaiskauppoja, jossa on veroporkkanoita. Jos omistusta on yli 10 vuotta ja ostaa toisen ulos yhtymästä, tämä saa summan puhtaana käteen. Ostaja maksaa varainsiirtoveron ja saa metsävähennyksen.  

Sisarusten kuoltua muodostettavat serkusten yhteisomistukset ovat hänen mukaansa tuomittuja epäonnistumaan ennemmin tai myöhemmin.