Metsurin työt vaihtuivat polttopuiden tekoon

Ensi näkemältä sitä ei arvaisi, reilut puolitoistametrinen hoikka nainen ei oikein istu mielikuvaan metsurista. Marjatta Kyllönen Simosta on kuitenkin tienannut leipänsä metsurina. Eläkepäivinä harrastuksiin kuuluu klapien teko kirveellä.

– Kirveellä, vain ja ainoastaan kirveellä. Meillä ei edes ole klapikonetta. Klapinteko on harrastus, mutta teen puita myös lähipiirille. Aina se klapipino on kadonnut pihasta, Kyllönen sanoo.

Rankakuormia haetaan metsästä silloin tällöin pitkin kesää, väliaikoina, kun ei ole muuta kiireellisempää tekemistä. Kyllönen halkoo rangat heti poltto­puiksi ja pinoaa kuivumaan. Siinä ne sitten voivat odotella vuosiakin pinossa käyttöönottoa. Käyttöön niitä otetaan vanhimmasta päästä. Tutta­ville viedään toisinaan saunapuiksi.

– Fiskarsin kirves passaa erittäin hyvin käteeni. Isoja pölkkyjä pilkkoessa kannattaa käyttää pitkävartista kirvestä. Silloin iskuun saa enemmän voimaa. Pikkuklapit on kätevintä tehdä pienellä klapikirveellä.

Kyllönen pilkkoo sen minkä kuluttaa ja vähän ylikin. Talo on sähkölämmitteinen, mutta sauna lämpiää puilla ja keittiössä on myös puuhella.

Puuta saadaan paitsi omasta metsästä, myös luvalla Metsähallituksen mailta noutamalla kaatuneita puita teiden varsilta. Niistä laskutetaan taksan mukainen maksu.

Kyllönen halkoo metriset halot lappeellaan ensin pitkittäin ja lopuksi sahaa kolmeen osaan sopiviksi klapeiksi.

Pitkävartinen kirves antaa vipuvoimaa halkaisuun.

 

Rakas ja raskas ammatti

Marjatta Kyllönen lähti 14-vuotiaana isänsä mukana metsätöihin puunajoon. Maatilan tyttönä hän ensin suunnitteli Louen maatalousoppilaitokseen menoa, mutta äiti piti häntä liian nuorena, joten hän päätyi metsuriksi – eikä ole katunut.

– Valitsisin vieläkin samoin. Metsässä on rauhallista. Siinä hurahti 30 vuotta. En tiedä muita naisia olleen metsurina, ainakaan pohjoisessa Ranuan hoitoalueella ja Metsähallituksen leivissä.

Työkaverit ovat suhtautuneet minuun aina hyvin, pitäneet tasavertaisena ja pomot ovat arvostaneet. Yksi työnjohtaja totesikin, että nainen metsurina on heille siunaus.

– Kun isä osti moottorisahan, olin heti valmis opettelemaan sen käytön. Oman sahan ostin parikymppisenä.

Metsurin ammatti on raskas ja vaikka rakas olikin, nyt 69-vuotias Kyllönen joutui jäämään vuonna 2000 eläkkeelle selkäongelmien ja valkosormisuuden vuoksi.

– Parasta metsätöissä ja klapinteossa on vapaus tehdä omaan tahtiinsa ja ajatella omiaan. Vapaata toimintaa. Saa sen palkan, minkä edestä jaksaa tehdä töitä, urakkapalkan. En olisi missään muualla päässyt parempiin ansioihin.

Kyllösellä on vieläkin käytössään hyväksi todettu luottosaha Husqvarna 238. Lisäksi on pari Stihl-pikkusahaa pienempään tarpeeseen.

– Isompi Husqvarna 44 on hyvä jäisen puun aikaan.

 

Menestystä SM-kisoissa

Marjatta Kyllönen on tullut kaksi kertaa toiseksi ja kerran kolmanneksi Fiskarsin halonhakkuun SM-kisoissa. Karsintakisoja on yleensä pidetty eri puolilla maata. Mainittakoon vielä, että voittaja oli Kyllöstä 30 vuotta nuorempi ja päätä pidempi.

– En ole koskaan harjoitellut kisoihin, toteaa tämä klapinteon aluemestari.

Kisoissa on tarkat säännöt: Turvavarusteet on oltava käytössä, kuten ne toki ovat kotioloissakin. Jokaisella on oma halkomapölkky, jonka päälle haetaan neljä vähintään 20 senttimetriä paksua ja 30 senttimetriä pitkää halottavaa pölkkyä yksi kerrallaan. Kirves kädessä ei saa liikkua. Ennen varsinaisen kilpailun alkua on kirveen oltava pölkyllä, samoin molempien käsien. Merkistä kisa käynnistyy.

Halkomistilanteessa ei saa pitää kiinni klapista vaan kirveestä pidetään kiinni molemmin käsin.

– Ensimmäinen kerta jännitti hirveästi, väkeä oli paikalla valtavasti. Olen niin pienikokoinen, että minun on pantava puu lappeelleen ja Fiskarsin halkomakirveellä se kääntyy kuin kirjanlehti. Voittaja piti halkaistavan puun pystyssä. Vuosikymmeniä sitten Sodankylässä suoritetusta ergonomiakurssista on hyötyä edelleen. Meitä metsureita oli silloin Lapissa noin 4 000–5 000 ja 1960-luvulla parikymmentä suoritti tämän viikon mittaisen kurssin vuosittain.

Puutyöt ovat Marjatta Kyllösen ja Jaakko Hannilan yhteinen harrastus.

 

Avopari tekee yhdessä puutöitä

Marjatta Kyllönen ja Jaakko Hannila, kaksi leskeä, ovat asustaneet avoparina 26 vuotta. Puuesineitä on tehty yhdessä vuodesta 1993 lähtien, pikkuhiljaa, ei joka päivä, mutta aika kuluu nopeasti puutöiden parissa.

Heillä on pihalla verstas, jossa on omatekoisiakin koneita. Käytössä on sorvi, pylväsporakone, höyläkone, vanne­saha ja käsityökaluja. Tuotteet ovat viimeisteltyjä, käytössä on useita puulajeja kuten mänty, koivu, lehtikuusi ja pihlaja. Sana leviää ja aina silloin tällöin joku käy ostamassa tai tilaamassa jotain.

Monesti tuotteet syntyvät tarpeeseen. Valmiina oli komeita pahkapöytiä, tuoleja sekä erikokoisia kippoja. Pahkaa löytyy metsästä ja tuttavat vinkkaavat tai tuovat, kun tietävät materiaalille olevan käyttöä.

Kyllönen on myös innokas hiihtäjä, joka sauvoo noin kuuden kilometrin lenkin pari kolme kertaa viikossa. Hän oli nuorena innokas kilpahiihtäjä ja osallistuu nyt Eläkeliiton hiihtokisoihin.

– Marjastuksesta en kerta kaikkiaan voi olla poissa. Pakurikääpää kerätään myös. Löysin äskettäin korkealta puusta erittäin komean pakurikäävän. Pari kertaa tipahdin alas ennen kuin sain sen irti, naureskelee Kyllönen.

Marjatta Kyllösestä ja Jaakko Hannilasta oikein huokuu ilo, yhteiselon harmonia ja luonnossa viihtyvien ja työteliäiden ihmisten elinvoima.

 

Klapien varastointi

Puuklapien varastointi joko parantaa tai huonontaa niiden laatua, kertoo Lähienergialla omavaraisuuteen -hankkeen projektipäällikkö Veli-Pekka Kauppinen Metsäkeskuksesta. Kolmivuotisen hankkeen teemana on omavaraisuus, päästöjen hallinta ja kannattavuus.

Tuoreen puun kosteus on yli 50 prosenttia. Lahoamisen estämiseksi puuta ei kannata säilöä rankana kesän yli vaan pilkkoa heti polttopuiksi. Pilkkeiden kuivumiselle paras aika on huhtikuun alun ja heinäkuun lopun välinen aika, jolloin pilkkeiden kosteusprosentiksi saadaan 15–20.

– Kuivaa klapeja kuin pyykkiä, ilmavasti, aurinkoisessa ja tuulisessa paikassa, suojassa sateelta sekä irti maasta, jottei kosteus tule sitä kautta.

Elokuussa ilmankosteus on jo sitä luokkaa, että klapit on parasta siirtää varastoon tai peittää. Puu pyrkii kosteustasapainoon ja imee syksyllä helposti ilmasta lisää kosteutta. Kosteat klapit ovat vaarassa homehtua, jos kosteus nousee yli 25 prosenttiin.

Koivua käytetään polttopuuna eniten, koska siinä on suurin energiasisältö ja se ei räisky poltettaessa kuten kuusi ja haapa. Koivun kuoressa on kuitenkin melko paljon tervaa, joka pienellä liekillä poltettaessa nokeaa tulisijaa ja hormia. Siksi pesään suositellaan heittämään myös havupuuta koivun lisäksi.

 

Ohjeita klapien polttoon

Kannatta polttaa kuivaa puuta ja noudattaa tulipesän valmistajan ohjeita. Puut kannattaa latoa tulipesään niin, että ne saa sytytettyä päältä. Tuli syttyy hitaammin, mutta palaminen on puhtaampaa ja hajuttomampaa. Tällöin pienennetään myös hiukkaspäästöjä.

Tulevaisuudessa puun käyttö lämmityksessä lisääntyy, jos sähköä aletaan veloittaa tuntiperusteisesti. Koivupuulla lämmittäessä megawattitunnin hinnaksi tulee 70–80 euroa, sähköllä 110–130 euroa.

Lue lisää: Metsään.fi, Suomen metsäkeskus, Lähienergialla omavaraisuuteen -hanke.