Talvinen metsä on kuin vieraskirja

Retki talviseen metsään jättää jälkensä. Salaa ei voi ihminen tai eläin lumessa käyskennellä, vaan aina jää nimimerkki lumeen. Metsästysseurat laskevat lumijälkiä kiertämällä 12 kilometrin pituisen riistakolmion, mikä käy jo työstä.

- Hiihtäen tai lumikengät jalassa kierretään yhden päivän aikana 12 kilometrin pituinen reitti, joka pysyy vuodesta toiseen samana. Kartalle merkitään jälki ja lomakkeelle tieto mistä lajista on kyse. Olosuhteet tekevät oman osuutensa eläinten aktiivisuuteen, eikä kaikki eläimetkään tykkää liikkua edestakaisin luonnossa, vaan esimerkiksi nukkuvat talviunta, kertoo jälkiseurannan asiantuntija Katja Ikonen Luonnonvarakeskuksesta.

Ikonen on harjaantunut tekijä ja jälkien tunnistaja, mutta mistä hän tietää onko samaa polkua mennyt yksi hirvi vai kokonainen lauma?

- Kieltämättä vuosien aikana on oppinut muun muassa sen, että hirvet kulkevat samoja jälkiä, joita pitää sitten lähteä seuraamaan pidemmälle nähdäkseen, lähteekö samoista jäljistä myöhemmin kulkijoita eri suuntiin.

- Joskus jälkien perusteella metsässä on liikkunut joko 25 oravaa tai yksi yliaktiivinen yksilö, eikä jäljistä ole mahdollista erotella yksilöiden määrää. Silloin pitää tehdä arvio.

Kuvassa on vasemmalla ilveksen jälki, keskellä ylhäällä suden jälki ja alhaalla ihmisen jalanjälki. 

 

Lumijäljet kertovat eläinkantojen muutoksista

Ikonen ja muut lumijälkien laskijat saavat reaaliaikaista tietoa eläinkannassa tapahtuvista muutoksista. Laskenta kuvastaa tietyllä tavalla sitä, mihin suuntaan Suomen riistakannat on menossa. Tietoja tilastoidaan muun muassa EU:n käyttöön ja tietokannasta haetaan tietoja esimerkiksi ympäristönvaikutusarviointiin. Metsästyslupien antoon lumijäljillä ei ole suoraa vaikutusta, mutta kesälaskennan tuloksilla puolestaan on.

- Metsäeläinten jälkiseurannassa voi olla suuriakin vaihteluita vuosittain. Osin ne johtuvat vaihtelevasta lumitilanteesta, mutta myös ravinnosta ja metsän käsittelytilanteesta. Oikeasti lunta tarvitsevat eläimet ovat jo pitkään olleet ahdingossa.

Lumijälkiä on laskettu jo yli kolmekymmentä vuotta. Tässä ajassa on havaittu muun muassa se, että metsäjäniksen ja oravan kannat ovat taantuneet, mutta rusakko ja metsäkauris ovat hyötyneet ohuemmasta lumipeitteestä.

- Näiden asioiden selville saamiseksi ei ole mitään muuta keinoa kuin jälkien laskenta. Kenttätyötä siis parhaimmillaan, jos vaan olosuhteet ovat kohdillaan, Ikonen toteaa.

Ihanteellinen olosuhdetilanne jälkien laskennalle olisi se, että laskentaa edeltävänä päivänä tai paria päivää ennen olisi satanut uutta lunta. Vanhat jäljet olisivat siis peittyneet. Harjaantunut silmä erottaa toki vanhan ja tuoreen jäljen.

- Hankalissa sääolosuhteissa laskenta-ajan loppusuoralla on pitänyt käydä alue kaksi kertaa läpi. Ensin merkkaamassa vanhat jäljet ja toisella kertaa laskemassa uudet.

​​​​​​​

Näädän jäljet voivat olla vaikea tunnistaa.

 

Yleisimmät jäljet tutuiksi

Voiko ihan kuka tahansa lähteä jälkilaskentaan mukaan?

- Eläinten jälkiä olisi hyvä osata tunnistaa, mutta ne kyllä oppii aika äkkiä. Ison koiran ja suden jäljet menevät edelleen vahvasti sekaisin, mutta todella monella eläimellä on aivan oma askelluskuvansa, Ikonen sanoo.

Monille vaikeita tunnistettavia ovat suden lisäksi esimerkiksi villisika, ahma, mäyrä, ilves ja näätä.

Ikosen mielestä on harmi, että kiinnostus luontoon on hiipunut ja ihmisten taito liikkua luonnossa vähenemässä. Hän itse voi suositella metsässä käyskentelyä kenelle tahansa, ja jo kaupunkioloissa kannattaa katsoa ympärilleen.

- Hyvä mittari olisi selviytyä yhdestä laskennasta. Yleisimpien jälkien tunnistaminen pitäisi kuulua yleissivistykseen. Jälkien tunnistamiseen löytyy sovelluksia ja kirjallisuutta. Kännykkä on hyvä pitää matkassa, jos sattuu eksymään luontoretkellä. Muuten nenä pois kännykästä ja jälkiä haistelemaan, Ikonen kannustaa.